Patenttilisenssi pois gpl v3 -ehdotuksesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Uusi versio parantaa yhteensopivuutta muiden open source -lisenssien kanssa.
Gpl:n ensimmäinen versio on vuodelta 1989 ja gpl v2 vuodelta 1991. Maaliskuussa julkaistu GNU general public licensen (gpl v3) uusin luonnosversio sisältää merkittäviä muutoksia, joilla voi olla monenlaisia vaikutuksia ohjelmistoalaan. Ala ja ohjelmistot ovat kehittyneet 16 vuodessa niin paljon, että lisenssiehtojen muuttaminen on tullut välttämättömäksi.

Uuden lisenssin laatijat ovat pyytäneet ja saaneet kommentteja eri puolilta maailmaa sekä tekniikan että juridiikan asiantuntijoilta. Lopulliset ratkaisut asiassa tekee gpl v3:n kehityksestä vastaavan The Free Software Foundationin (FSF) johto. Lopullinen versio pitäisi FSF:n mukaan julkaista neljännen keskusteluluonnoksen jälkeen kesällä 2007.

Open sourcen käyttöala on laajentunut 2000-luvulla merkittävästi. Sitä käytetään sekä pelkästään avointa lähdekoodia sisältävissä projekteissa eli avoimessa käyttöympäristössä että osana kaupallisia ohjelmistoja eli suljetussa käyttöympäristössä. Suljetusta ympäristöstä on useita muunnelmia. Se voi tarkoittaa yrityksen sisäisiä järjestelmiä, alihankkijan toimituksia ja omia asiakastoimituksia sekä näiden yhdistelmiä.

Paikka juridiseen aukkoon

Uudistuksilla halutaan parantaa gpl:n yhteensopivuutta muiden open source -lisenssien kanssa. FSF:n päälakimiehen, yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston professori Eben Moglenin mukaan gpl v3:n tavoite on olla yhteensopiva kaikkien niin sanottujen sallivien (esimerkiksi BSD ja MIT) open source -lisenssiehtojen kanssa. Useampien sallivien open source -lisenssiehtojen koodia sekä gpl v3:n alaista koodia sisältävä ohjelmisto lisensoitaisiin kokonaan gpl v3:n ehdoilla.

Gpl v3:n eri luonnosten suhtautuminen patenttilisensseihin on vaihdellut. Viimeisin luonnos sisältää selkeän patenttilisenssin, jonka mukaan jokainen gpl v3:n alla ohjelmiston lisensoiva myöntää käyttöoikeuden omiin patentteihinsa ja vakuuttaa pidättäytyvänsä patenttikanteen nostamisesta. Jos tietty ohjelmiston vastaanottaja saa patenttilisenssin, tämä lisenssi kattaa sovitun vastaanottajan lisäksi myös ohjelmiston kaikki muut myöhemmät vastaanottajat.

Patenttilisenssiä ei pääsääntöisesti tarvitse myöntää tapauksissa, jossa ohjelmistosta valmistetaan vain kappaleita tai ohjelmisto saatetaan yleisön saataville. Pelkkä gpl:n alaisen ohjelmiston levittäminen ei siis velvoita patenttilisenssien myöntämiseen. Velvollisuus syntyy vasta, kun ohjelmisto lisensoidaan gpl:n alaisena tai jos ohjelmistoa levitetään tietoisena ohjelmistoon kohdistuvista patenteista, eikä ohjelmiston lähdekoodi ole tarjolla gpl v3:n ehtojen mukaisesti.

Avoimen lähdekoodin liiketoimintaympäristössä tapahtuneet muutokset ovat tuoneet mukanaan yksityiskohtaisen ja tiukan ehdon, jolla on paikattu gpl v2:sta löytynyttä juridista aukkoa. Ehdon mukaan gpl:n alaisen ohjelmiston levittäminen on kiellettyä, jos ohjelmiston gpl v3:n mukaisesti lisensoinut levittäjä on sopinut ohjelmistoalalla toimivan patentinhaltijan kanssa saavansa maksua vastaan suojaa sellaisilta patenttikanteilta, joita tämä toinen yhtiö voi esittää muita levittäjiä vastaan.

Drm:n käyttö kuluttajatuotteissa vaikeutuu

Lisenssiehdoissa ei sananmukaisesti kielletä drm:n käyttämistä, mutta tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta fyysisten kuluttajatuotteiden mukana on toimitettava sellaiset tiedot ja valtuutusavaimet, joilla laitteen ohjelmiston voi vaihtaa. Näin laitteita ei voisi sitoa vain valmistajien digitaalisesti allekirjoittamiin ohjelmistoihin, kuten esimerkiksi gpl:n alaista ohjelmistoa käyttävän matkapuhelimen lukitseminen vain valmistajan hyväksymään ohjelmistoon. Drm:n tehokas käyttäminen kuluttajatuotteissa ei näin olisi mahdollista.

Gpl v3 sisältää myös ehdon, jonka mukaisesti mitään teknistä toimenpidettä ei voida pitää vuoden 1996 WIPO:n (World Intellectual Property Organization) tekijänoikeussopimuksen mukaisena tehokkaana teknisenä toimenpiteenä. Levittäjä myös luopuisi oikeuksistaan kieltää tehokkaan teknisten toimenpiteiden kiertäminen. Suomessa tämä tarkoittaisi, että tekijänoikeuslain suhteellisen uusia säännöksiä teknisistä toimenpiteistä ei voitaisi soveltaa gplv3:n alaisiin ohjelmistoihin.

Keskusteluversion mukaan open sourcen käyttö ja kehittämisen pelisäännöt selkeytyvät avoimessa ympäristössä, kun taas suljetussa käyttöympäristössä riskejä on pohdittava entistä huolellisemmin. Koodin kehittämisen osalta avainasemassa on lähdekoodin saatavuus, jonka käytännön vaikutus on vahvasti sidoksissa koodin käyttöön: avoimessa ympäristössä asiaan suhtaudutaan hyvin myönteisesti toisin kuin suljetussa ympäristössä, jossa lähdekoodi saattaa olla yrityksen arvokkain varallisuuserä.

Ohjelmistokehittäjien suhtautuminen gpl v3:een vaikuttaa suurelta osin uuden lisenssitekstin käyttöönottamiseen, sillä open source -ohjelmistoissa juuri alkuperäinen kehittäjä päättää ohjelmistoon soveltuvasta lisenssistä, eivätkä muut jatkokehittäjät voi vaihtaa saman ohjelmiston lisenssiehtoja. Samoin alan merkittävimpien taloudellisten toimijoiden suhtautuminen vaikuttaa uuden lisenssin suosioon.

Kirjoittajat työskentelevät lakimiehinä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n immateriaalioikeudet ja teknologia -asiantuntijaryhmässä. http://www.castren.fi

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    4. 4

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    5. 5

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    8. 8

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    9. 9

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    10. 10

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää