Kolumni: Ilmasta politiikkaa

Julkaistu:

Ilmaston muutokset mahdollisine syineen ja todennäköisine seurauksineen ovat takuuvarmasti lähivuosien ja -vuosikymmenten maailmanpolitiikan kuumia keskustelun ja kiistelyn aiheita. Aiheen monimutkaisuutta ja haastavuutta kuvaa tapa, jolla YK:n ilmastopaneeli IPCC sai puserrettua toisen ilmastoraporttinsa julki pääsiäiseksi.
Raportista ja sen sisällöstä kertovat uutiset maalaavat maapallon tulevaisuudesta synkkää kuvaa, jonka mukaan muutaman vuosikymmenen kuluessa maapalloa simputtavat sen seitsemän vitsausta. Näin siitä huolimatta, että poliittinen puhtaaksikirjoitus on epäilemättä hionut terävimmät särmät pois julkilausumasta.

Ilmastoraportin mukaan kovimmat koettelemukset uhkaavat maapallon köyhimpiä kansoja - siis ihmisistä. Toki vielä ahtaammalle joutuu kaikista maapallon eliölajeista se kolmannes, jolle ilmastonmuutokset merkitsevät suoranaista sukupuuttoa.

Maapallon kansojen jyrkkä jako köyhiin ja rikkaisiin kärjistyy ilmastonmuutoksessa. Pohjoisen pallonpuoliskon rikkaiden teollisuusmaiden kansalaiset aiheuttavat suoraan ja välillisesti suurimman osan ilmakehän lämpenemistä kiihdyttävistä kasvihuonepäästöistä, kun taas eteläisen pallonpuoliskon köyhät kansat kärsivät suurimman osan ilmastonmuutoksen haitoista.

Oikein pitkän ajan kuluessa päädymme toki kaikki tappiolle, mutta laskun lankeamiseen kuluu monta vaali- ja tilikautta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kuinka aitoja lienevät vanhastaan vauraiden länsimaiden ponnistelut talouskasvun rajoittamiseksi – tai kasvun aikaansaamiseksi vähäisemmin päästöin, kun kyse näyttäisi olevan ensisijaisesti kehitysmaiden ongelmista?

Tai kuinka suurena uhkana Kiinan kaltaiset, nopeasti teollistuvat maat mahtavatkaan pitää oman teollistumisensa tulevaisuuden ympäristövaikutuksia, kun toisessa vaakakupissa painavat miljoonien maatyöläisten työllistäminen ja koko kansan elintason nostaminen?

Ilmastopelissä luontoa vastaan pelaavat niin suuret taloudelliset voimat, että tarvittavat muutokset tuskin kumpuavat vapaaehtoisesta luopumisesta tai kansojen välisestä hyväntahtoisuudesta. Tämän on moni poliitikkokin oivaltanut, ja ilmastonmuutoksesta on nopeasti tullut myös poliittista peliä.

Yhtä varmaa kuin itse ilmaston muuttuminen on se, että ilmastopolitiikalla moni menettää, mutta aika moni myös tekee rahaa.

Yhä useampi länsimaa pyrkii verotuksella esimerkiksi kasvattamaan biopolttoaineiden osuutta liikennepolttoaineista. Niinpä biopolttoaineisiin raaka-aineita tuottavat sokerin-, palmun- ja maissinkasvattajat raivaavat parhaillaan sademetsiä viljelymaiksi minkä kerkiävät, vaikka juuri metsien raivaaminen kasvattaa kasvihuonepäästöjä jopa liikennettä enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    2. 2

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    3. 3

      Sampo on Solidiumin salkun jättiläinen – ”Huomattavan suuri, jos ei liian suuri”

    4. 4

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    5. 5

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    6. 6

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    7. 7

      HS: KRP tutkii törkeää sisäpiirintiedon väärinkäyttöä Afarakissa

    8. 8

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    9. 9

      Tekniset viat kiusasivat Finnairia viikonloppuna – ”Harmittavia yksittäistapauksia”

    10. 10

      Bloomberg: EKP aloittaa kreikkalaispankkien stressitestit helmikuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen Pankki sai pelastettua silputut perintörahat – näin menettelet vaurioituneiden seteleiden kanssa

    2. 2

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    3. 3

      Näin Antti Rinne sinetöi eläkeiän noston – EK:n voimahahmo paljastaa neuvotteluiden yllättävät viime hetket

    4. 4

      KSML: Hiihtokeskus Riihivuori myi hiihtohissit pois – ei avaa enää rinteitä talveksi

    5. 5

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    6. 6

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    7. 7

      Stockmann antoi tulosvaroituksen – syynä Lindex

    8. 8

      Kone aloittaa 100 miljoonan euron tehostamisohjelman – vähentää mahdollisesti 1000 työpaikkaa

    9. 9

      Kommentti: Nyt on tiukka paikka, Stockmann

    10. 10

      Eläkeikäsi nousi juuri – katso ennuste, mihin asti oikeasti teet töitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    11. Näytä lisää