Ruotsissa huikeat palkankorotukset

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsissa meneillään olevat työehtosopimusneuvottelut ovat johtaneet koviin palkankorotuksiin. Monella alalla kolmevuotissopimukset sisältävät yli kymmenen prosentin korotukset.
– Korotukset ovat olleet kovempia, kuin mitä odotimme. Tähän mennessä solmittujen sopimusten korotukset ovat kyllä talouden sietokyvyn rajamailla, sanoo Nordean pääekonomisti Jörgen Appelgren.

Erityisesti matalimpien palkkojen korotukset ovat rajuja. Esimerkiksi metalli- ja elintarvikealan työntekijät saavat jo ensimmäisen vuoden aikana noin 150 euron kuukausikorotukset.

Ruotsin talouskehityksen kannalta tärkein kysymys kuuluu, yrittävätkö yritykset siirtää kohonneet palkkakustannukset kuluttajien maksettaviksi.

– Jos näin käy, on palkankorotustahti hyvin lähellä sitä rajaa, että inflaatiotavoitteet ovat uhan alla, Appelgren sanoo.

Toisaalta tilaa näille korotuksille löytyy.

– Yritykset tienaavat tavallista enemmän rahaa, eivätkä oikein ole kunnolla valmiudessa vastustamaan korotuspyyntöjä, Appelgren sanoo.

Reiluja palkankorotuksia on hiljattain nähty muuallakin Euroopassa. Appelgrenin mielestä voikin puhua jo palkankorotussuuntauksesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    2. 2

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    3. 3

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    4. 4

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    5. 5

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    6. 6

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    7. 7

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    8. 8

      Fed piti USA:n ohjauskoron ennallaan – taseen supistaminen alkaa ”melko pian”

    9. 9

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    10. 10

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    8. 8

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    9. 9

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää