Keväthelle ei pysäytä hiihtohissejä

Julkaistu:

Varhainen kevät ei pysäytä hiihtohissejä Keski- ja Pohjois-Suomessa. Yöpakkasten ja lumitykityksen avulla myös osa Etelä-Suomen hiihtokeskuksista on pystynyt pitämään rinteensä täydessä toiminnassa. Ylläksellä on luonnon lunta edelleen reilu metri.

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen mukaan poikkeuksellinen talvi näkyy kuitenkin myynnissä.

Etelä-Suomi jäänee 10-30 prosenttia viime vuoden huippumyynnistä, sillä rinteet saatiin auki yli kuukausi normaalia myöhemmin. Keski-Suomi jäänee myynnistä 10 prosenttia.

Pohjois-Suomen hiihtokeskuksissa myynti on sen sijaan kasvanut.

- Jos huhtikuun myynti onnistuu Pohjois-Suomessa hyvin, pääsemme toimialatasolla viime vuoden tulokseen, noin 50 miljoonaan euroon, kertoo toiminnanjohtaja Sari Tollet Hiihtokeskusyhdistyksestä.

Keski-Suomen matkailusesonki jatkuu pääsiäisen yli ja Lapissa huhtikuun loppuun asti. Myös osa Etelä-Suomen hiihtokeskuksista, muun muassa Messilä, pitää rinteensä toiminnassa pääsiäiseen asti.

Pohjois-Lapin matkailusta kerrotaan matkailijoiden ilahtuneen auringon paisteesta, eikä varhainen kevät huolestuta vielä matkailuyrittäjiäkään.

Hiihtokeskuksissa toivotaan, ettei aurinkoinen sää muutu vesisateeksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    9. 9

      Ilmainen porno palaa televisioon

    10. 10

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    11. Näytä lisää

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää