Ict:tä sovelletaan kompastellen Suomessa

VTT:n ja Tekniikan Akateemisten Liitto TEKin teknologiabarometri osoittaa, että tieto- ja viestintäteknologian soveltaminen kangertelee Suomessa edelleen. Yrittäjyyden edellytykset ovat sen sijaan kohentuneet, ja niin sanottujen bisnesenkeleiden määrä kasvaa.
Ulkomaisia investointeja maamme ei edelleenkään vedä puoleensa, toimintaympäristö ei houkuttele sijoittajia, barometri paljastaa. Barometrin kohderyhmäkyselyssä asenteet teknistieteelliseen osaamiseen ja sen merkitykseen jakautuvat selvästi: asiantuntijat pitävät Suomen teknistieteellistä tasoa selvästi heikompana kuin poliitikot.

Nettikauppa vieroksuttaa aina vain

VTT:n ja TEKin tuore teknologiabarometri vertasi Suomen teknistieteellistä tasoa ja osaamista Ruotsiin, Tanskaan, Alankomaihin, Saksaan, Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Osapuolten mukaan vertailu osoittaa, ettei sähköinen kauppa käy meillä yhtä hyvin kuin esimerkiksi Ruotsissa.

Niin kuluttajat kuin yrityksetkin vieroksuvat Suomessa edelleen nettikauppaa. Verkko-ostoksia tehdään meillä vertailumaista vähiten. Yritysten verkottuminen ja kansainvälistyminen etenee myös hitaasti.

Tilanne on huolestuttava erityisesti pk-yritysten tulevaisuutta ajateltaessa. Pk-yritykset eivät ole ottaneet sähköistä kaupankäyntiä omakseen, ne eivät ole verkottuneet eivätkä kansainvälistyneet.

- Kun pk-sektori lisäksi jää alle keskiarvon myös uuden tiedon soveltamisessa ja innovaatioiden tuottamisessa, huoli pk-yritysten tulevaisuudesta on todella aiheellinen, teknologia-asioista vastaavan yksikön johtaja Pekka Pellinen TEKistä sanoo.

Teknologiabarometri osoittaa, että myös julkisten palvelujen tuottaminen verkkoon kangertelee paljosta puheesta huolimatta.

- Teoreettisella tasolla erilaisia tietoyhteiskuntaprojekteja on ollut koko liuta, mutta konkreettista toimivaa julkista palvelua ei verkosta tahdo löytää. Tälle alueelle kaivataan selvästi yksityisen ja julkisen sektorin resurssit yhdistävää läpimurtohanketta, Pellinen miettii.

Konekantaan sijoitetaan

Suomessa yritysten rahoitusmahdollisuudet näyttävät parin viime vuoden aikana parantuneen. Myös yritysenkeleiden määrä on lisääntynyt.

Vaikka yrittäjyyden toimintaedellytykset ovat kohentuneet, Suomi ei vertailussa sijoitu vieläkään huipulle. Johtoasema on Yhdysvalloilla. Ruotsissa uusien yritysten syntyminen ja yrityssektorin investointien BKT-osuus on vertailumaiden heikointa.

Suomalaisten yritysten luottamusta tulevaisuuteen osoittaa myös kiinteiden investointien kasvu. Laitteistoon ja konekantaan sijoitetaan nyt enemmän kuin aiemmin.

Suomi ei kuitenkaan vedä puoleensa sijoittajia. Ulkomaiset investoinnit Suomeen ovat olemattomia, toimintaympäristö ei houkuttele.

- Tätä selittää juuri suomalaisyritysten heikko verkottuminen ja kansainvälistyminen. Myöskään muut houkuttimet eivät ole riittävän vahvoja. Edes kiitosta saanut t&k-infrastruktuurimme ei näytä vetävän toimijoita Suomeen, Pekka Pellinen toteaa.

- Tilanteen korjaaminen edellyttää nopeaa panostusta yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta keskeisiin tieteen, teknologian ja innovaatiotoiminnan huippuosaamisen keskittymiin. Aivoviennin estäminen vaatii puolestaan palkkaverotuksen alentamista. Välillisesti verokevennykset helpottaisivat myös työttömyyttä, Pellinen linjaa tiedotteessa.

Vertailumaista sijoittajia vetävät puoleensa eniten Iso-Britannia ja Alankomaat.

Teknologiabarometrissä selvitettiin myös tekniikan asiantuntijoiden, poliitikkojen ja nuorten näkemyksiä Suomen teknistieteellisestä kehityksestä. Kolmas barometri osoittaa jälleen sen, että poliitikoilla on suomalaisesta teknistieteellisestä osaamisesta selvästi myönteisempi käsitys kuin esimerkiksi tekniikan asiantuntijolla.

- Poliitikkojen vähän yltiöpositiivinen kuva tuli esiin jo aiemmissa barometreissä. Nyt julkistetussa barometrissä huolestuttavinta on se, että päättäjien käsitys teknistieteellisen osaamisen hyödyllisyydestä on myös hieman heikentynyt, Pellinen sanoo.

Puhtaan veden Suomessa sairastutaan aikaisemmin

Teknologiabarometri vertaili maita myös kestävän kehityksen mittareilla. Suomi sijoittuu tässä vertailussa keskitasolle, Ruotsi on ylivoimainen ykkönen ja USA heikoin. Ympäristön osalta esimerkiksi vesien tila on Suomessa hyvä, mutta ilmasto-olosuhteista ja teollisuuden rakenteesta johtuen ilmanlaatu jää tyydyttäväksi.

Kestävän kehityksen sosiaaliset indikaattorit aiheuttavat kuitenkin huolenaihetta. Työttömyys on edelleen korkea: Suomi on työttömien osuudessa ei-toivotulla kärkisijalla ja jakaa myös nuorisotyöttömyydessä ykköstilan Ruotsin kanssa. Ikääntyvien (55–64-vuotiaiden) työllisyysaste oli vuonna 2005 Suomessa 52,7 prosenttia, mutta Ruotsissa huomattavasti parempi eli 69,4 prosenttia.

Myös kansalaisten terveydentila jää vertailumaiden keskiarvon alapuolelle. Elinajanodote, naisilla 81 ja miehillä 75 vuotta, vastaa keskiarvoa, mutta toimintakykyä haittaavia sairauksia suomalaisilla esiintyy jo nelisen vuotta varhemmin kuin vertailumaiden kansalaisilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutkija: Trumpin verouudistus iskisi nopeasti Suomeen

    2. 2

      Taktikoi muuttopäivällä – alemman vuokran voi saada kaksi kertaa vuodessa

    3. 3

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    4. 4

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    5. 5

      Takavuosien murheenkryynin etumerkki vaihtui plussaksi

    6. 6

      Osingon irrottaja UPM painoi pörssiä – Componenta loikkasi

    7. 7

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    8. 8

      Pam ”herrojen vaatimuksesta”: Helsingin vetovoimaa ei korjata heikentämällä työehtoja

    9. 9

      Luxemburg kiirehti Brexit-haaskalle

    10. 10

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä neljä entistä Anttilan tilaa muuttuvat Tokmanneiksi

    2. 2

      Suomalaisten eläkkeissä isot erot – katso, paljonko kotikunnassasi saadaan

    3. 3

      Lähti pois kesken puheen – nobelisti kuittasi Stubbille eduskunnassa: "Alex, mihin sä lähdet?"

    4. 4

      Näin sääntö-Suomen purkaminen on edennyt

    5. 5

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    6. 6

      Pentagon hyväksymässä ”Kuningasorin” – superkopteri nostaa 12 tonnia ja maksaa kuin synti

    7. 7

      Minkä yhtiöiden lennoilla saa parasta ruokaa? Asiantuntija listasi 5 huippua

    8. 8

      Terveydenhuollon ammattilaiset kummeksuvat sote-esitystä – Mikä on ”yleinen sairaus”

    9. 9

      Nobel-voittaja Holmström: Sote on valtava sotku – Obamacare varoitus Suomelle

    10. 10

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

    6. 6

      Palkka duunissa 5300 e/kk – miksi tämä koulutus ei kiinnosta?

    7. 7

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    8. 8

      Palkittua kerrostaloa hehkutettiin ”laadukkaasta rakentamisesta” – useita kosteusvaurioita muutamassa vuodessa

    9. 9

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    10. 10

      Mitä 250 000 eurolla saa Helsingissä, Tallinnassa ja Tukholmassa? HS: Asunnot hyvin eritasoisia

    11. Näytä lisää