Helsinkiin viritellään ulkomaista koulua

Julkaistu:

Helsingin opetuslautakunta esittää, että ulkomaisen koulun perustamiselle Suomeen voisi raottaa ovea.
Opetuslautakunta päätti tiistaina ehdottaa pääkaupunkiseudun kunnille, että nämä pyytäisivät opetusministeriötä selvittämään pikaisesti, onko muiden EU-maiden opetussuunnitelmien mukaista koulutusta mahdollista järjestää Suomessa.

Ministeriön nykyinen kanta muiden maiden opetussuunnitelmien mukaan toimiviin kouluihin on kielteinen.

Löyhemmän käytännön myötä EU-valtioilla olisi mahdollisuus perustaa Suomeen oman maansa vaatimusten mukaista opetusta antava koulu. Esitys syntyi Helsingin kaupunginvaltuustoaloitteen pohjalta. Aloite koski vironkielisen opetuksen lisäämistä Helsingissä yhdessä valtiovallan kanssa.

Ranskalla on jo oma koulunsa Helsingissä. Siellä opiskelevien ei kuitenkaan nykykäytännön mukaan katsota suorittavan suomalaista oppivelvollisuutta.

Suomi ylläpitää oman opetussuunnitelmansa mukaan toimivia kouluja muun muassa Tallinnassa, Moskovassa, ja Espanjan Aurinkorannikolla.

Esimerkiksi virolaisen koulun perustaminen Suomeen jäisi Viron harteille, koska kaupungeilla ei ole velvollisuutta perustaa vieraskielisiä kouluja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    3. 3

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    7. 7

      Luvut paljastavat isot erot – katso, miten suuren osan eläkkeestäsi maksat itse

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    8. 8

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    11. Näytä lisää