Puunkorjuun talvisesonki jäi kesken

Julkaistu: , Päivitetty:

Punkorjuun lyhyt talvisesonki voi johtaa tuotannon rajoituksiin puupulan vuoksi.
Päättyvästä talvesta on tulossa todella surkea metsäteollisuuden puunkorjuulle. Märkä syksy sekä myöhään alkanut ja varhain loppunut talvi tekevät pahat lovet metsäteollisuuden puuvarastoihin. Puupula uhkaa johtaa tuotannon leikkauksiin kesällä ja syksyllä.

- Talvileimikoista jää aika paljon korjaamatta. Ne siirtyvät seuraavaan talveen. Kuukauden pidempi olisi talven pitänyt olla, murehtii Metsäliiton hankintajohtaja Pekka Kauranen.

Kaurasen arvion mukaan Metsäliitolta jää korjaamatta jopa tehtaiden kahden viikon kulutusta vastaava määrä puuta.

- Kyllä tässä tilanne on tiukka nyt. Teemme kaikkemme sen eteen, että puuta riittää, sanoo Stora Enson Suomen metsäpäällikkö Matti Karjula. Stora Ensolla seuraavaan talveen siirtyvät kuukauden talvileimikot.

Karjulan mukaan Stora Enso on onnistunut surkeista keleistä huolimatta Suomessa hyvin, mutta samojen säiden riivaaman Venäjän huonompien metsäteiden takaa tulos on kehnompi. Stora Enso on laajentanut hankinta-aluettaan Länsi-Suomeen, mikä on auttanut lisäämään kotimaan hankintaa 2-3 miljoonaa kuutiota.

Talvi ja routa mahdollistavat puunkorjuun monista paikoista, joihin kesällä ei ole asiaa. Siksi kunnon talvi on tärkeä puunkorjuun onnistumiselle.

- Kaikkein eniten jätättää koivukuidun saanti, sanoo Karjula.

Kauranen ja Karjula elättelevät vielä toiveita kunnon yöpakkasista niin, että ainakin maan keski- ja pohjoisosissa voisi vielä talvileimikoita korjata. Kesällä taas pitäisi olla kuivaa, jotta kesäleimikoilla voisi paikata talven menetyksiä.

Toinen yhteinen toive on se, että yksityiset metsänomistajat tarjoaisivat tilanteen helpottamiseksi runsaasti kesä- ja kelirikkoleimikoitaan hakattavaksi. Kantohinnat ovat nyt korkeita.

- Nyt olisi erittäin hyvä tilanne saada harvennuspuut kaupaksi. Tulisi harvennusrästit tehtyä ja vielä siitä hyvin tuloja, kannustaa Kauranen.

Karjulan mielestä Suomen hakkuumääriä pitäisi saada hinattua ylöspäin jo itäpuun tuontia uhkaavien Venäjän vientiverojen vuoksi. Kotimaan 100 miljoonan kuution vuosikasvusta hyvin hakattavissa olisi 75 miljoonaa mottia, mutta vuotuiset hakkuut jäävät alle 60 miljoonan kuution.

- Puut ovat olemassa. On vain tartuttava topakasti tähän, silloin voittavat kaikki. Avainasemassa ovat yksityiset metsänomistajat, vetoaa Karjula.

Hakkuutason pitäisi kasvaa vuoteen 2009 mennessä, silloin Venäjän puun tuonti uhkaa tyrehtyä. Stora Enso on lisännyt neuvonta- ja muita palvelujaan kaupunkilaismetsänomistajille myyntihalujen kasvattamiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    5. 5

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    9. 9

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    10. 10

      Maakaasuauton väsääminen voi kohta kannattaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    5. 5

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    8. 8

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    11. Näytä lisää