Nunnanlahden Uuni saattaa pestata sata

Pohjoiskarjalainen tulisijojen valmistaja Nunnanlahden Uuni suunnittelee tuotantokapasiteetin merkittävää lisäämistä. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan Juhani Lehikoisen mukaan yhtiöllä on edellytykset jopa sadan työpaikan laajennukselle´.
Yritys työllistää tällä hetkellä 240 ihmistä. Investoinnin tarkkaa aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon.

Yhtiö julkisti viime vuoden tuloksensa tiistaina. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna 13 prosenttia ja oli 26,7 miljoonaa euroa. Yhtiön tulos ennen satunnaiseriä ja veroja kasvoi ennätykselliset 40 prosenttia ollen 5,3 miljoonaa euroa.

Nunnanlahden Uunin omavaraisuusaste nousi 80 prosenttiin, ja yrityksen nettovarallisuus on yli 17 miljoonaa euroa. Viime vuosien voittovaroista 90 prosenttia on jätetty yrityksen toiminnan kehittämiseen ja tulevaisuuden investointien turvaamiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    8. 8

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    9. 9

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    10. 10

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää