Poliisi tutkii Scanfilin ja Liinoksen sisäpiirin tekemisiä

Julkaistu: , Päivitetty:

Isojen maakunnallisten pörssiyritysten, Scanfilin ja Liinoksen eli nykyisen Visman entistä ja nykyistä johtoa epäillään törkeistä sisäpiiririkoksista, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Lehden tietojen mukaan syyteharkinnassa on kaksi kokonaisuutta.


Ohjelmistoyhtiö Liinoksen sisäpiiritiedon väärinkäyttöepäily on tapauksista vanhempi. Se liittyy yhtiön entisen toimitusjohtajan suuriin osakeostoihin vuoden 2001 marraskuussa. Joulukuussa julkistettiin norjalaisen Visma AS:n ostotarjous Liinoksesta ja yhtiön osakkeen arvo nousi neljänneksen.

Entinen toimitusjohtaja osti osakkeita myös uudelle toimitusjohtajalle ja tuotekehitysjohtajalle. Helsingin Sanomat viittaa poliisin tietoon siitä, että entinen toimitusjohtaja halusi palkita väkeään tällä tavalla.

Epäilyt eivät kohdistu Visma Softwaren nykyisiin johtajiin.

Tietoliikennealan alihankkijan Scanfilin hallitusjäseniin kohdistuvat syytökset liittyvät vuonna 2005 tehtyihin osakemyynteihin.

Kaksi hallituksen jäsentä myi Scanfiliä yhteensä yli miljoonalla eurolla marraskuussa 2005. Joulukuussa yhtiö ilmoitti yt-neuvotteluista Sievin tehtailla ja tammikuussa 2006 se antoi tulosvaroituksen. Yhtiön kurssi putosi nopeasti 16 prosenttia.




Helsingin Sanomien mukaan epäillyt ovat kiistäneet syytökset.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    9. 9

      Rovion liikevaihto paisui 94 prosenttia – kannattavuus parani huomattavasti

    10. 10

      Näkökulma: Sijoittajien hurja tuolitanssi – jäätkö sinä ilman tuolia, kun soitto sammuu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää