Finnair lopettaa jatkolentojen laukkuselvityksiä huomenna

Finnair lopettaa sunnuntaina matkatavaroiden selvittämisen osaan kilpailevien lentoyhtiöiden jatkolennoista. Muutos koskee vain niitä jatkolentoja, jotka on kirjattu eri matkalipulle kuin Finnairin.


Yhtiö selvittää matkatavarat myös entiseen tapaan, jos jatkolennon yhtiönä on Finnair tai jokin sen seitsemästä One World -kumppanuusyhtiöstä.

– Monet lentoyhtiöt eivät ota vastuuta laukkujen siirtämisestä edes omien lentojensa välillä, Finnairin asiakaspalvelusta vastaava johtaja Paavo Virkkunen muistuttaa.

Finnairin tiedotuspäällikkö Usko Määttä sanoo, että muutos koskee vuositasolla vajaata 180 000:tta matkustajaa. Aiemmin Finnair ehti arvioida määrän pienemmäksi.

Määttä kertoo, että uudistuksessa on mukana alle kaksi prosenttia kaikista matkatavaroista.

– Tämä koskee lähinnä halpalentoyhtiöiden matkustajia, mutta myös joitakin muita yhtiöitä, Määttä kiteyttää.

Yhä useampi matkustaja yhdistelee matkansa itse eri yhtiöiden tarjoamista edullisista lennoista.

Muutos saattaa vaikuttaa esimerkiksi asiakkaisiin, jotka ovat ostaneet aloitusyhteyden ja jatkoyhteyden liput netistä kahdelta erilliseltä sivustolta.

Finnairin mukaan matkustajalle tulisi kertoa jo matkaa varatessa, jos vaihtoaika ei ole riittävä matkatavaroiden lähtöselvityksestä huolehtimiseksi jatkolennolle.

– Useimmissa tapauksissa matkustajien ei tarvitse tehdä uudistuksen takia mitään. Jos haluaa, voi tietysti olla asian vuoksi yhteydessä matkatoimistoon tai Finnairiin, Määttä neuvoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    8. 8

      Tulosyllättäjä UPM pomppasi pörssissä

    9. 9

      Suursijoittaja kehuu talouden vetoa – ”Yllättävintä on ollut euroalueen pirteä kasvu”

    10. 10

      Valmetin tulos parani selvästi – tilaukset nousivat ennätykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    10. 10

      UPM yllätti tulosparannuksella – kysyntä oli hyvä etenkin Aasiassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää