Pleikkari ja Madonna-mallisto myydään hypellä

Julkaistu: , Päivitetty:

Uusi PlayStation-pelikonsoli on hyvä esimerkki siitä, miten tuotteita myydään ilmiön kautta. Myös H&M:n Madonna-mallistoa myydään nyt kovalla hypellä.


Viime viikolla on jonotettu kahdesti kaupan oven takana odottaen liikkeen avautumista. Torstaina väki seisoi vaatejätti H&M:n ovella, kun myyntiin tuli Madonna-mallisto. Perjantaina ihmiset jonottivat uusimman PlayStation-pelikonsolin lanseerausta.

Ja molempien – niin vaatemalliston kuin pelikonsolin – saapumista on edeltänyt valtava hypetys.

Näinkö uutuudet meille nyt myydään?

– Hypetyksen tarkoitus ei ole vain herättää huomiota, vaan luoda ilmiö, sanoo projektijohtaja Nando Malmelin Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta. Hän on tutkinut muun muassa viestinnän ja markkinoinnin yhdistymistä.

– Minusta Madonna-kampanja on H&M:ltä varsin rutiinikampanja. He ovat tehneet samantyyppisiä jo useita. Mutta ilmiselvästi ne tehoavat varsin hyvin, hän jatkaa.

H&M:n markkinointipäällikkö Kirsi Räikkönen sanoi perjantaina Taloussanomissa, että mainoksissa näkyneet tuotteet olivat avajaisaamun selkeitä hittejä. Madonna-mallisto jatkaa linjaa, jonka aloittivat Karl Lagerfeld ja Stella McCartney.

Myös tutkija Kalle Haatanen Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan laitokselta pitää hypetystä hyvin tähän aikaan sopivana ilmiönä.

– Tätä aikaa on kuvattu sanomalla, että sanan aika on ohi, kuvat ovat tulleet tilalle. Tässä tapauksessa voi sanoa, että tilalle on tullut parveilu, Haatanen sanoo.

Jopa kauppiaat itse ovat myöntäneet yllättyneensä kauppojen ovien taakse jonottamaan kertyneiden ihmisten määrästä.

– Ajalle on tyypillistä, että ihmiset lähtevät innoissaan kollektiivisesti liikkeelle. Nimenomaan parveilevat. Ja usein keskiössä on jonkinlainen ikoni, Haatanen jatkaa.

Esimerkiksi Nissan promosi uutuusautoaan Helsingissä maaliskuun alkupuolella kutsuvierasjuhlalla, jossa esiintyi räppäri P. Diddy.

Mutta eikö vaarana ole, että ilmiö kääntyy itseään vastaan? Että ihmiset kyllästyvät?

– Totta kai, jos hypetystä on liikaa, ilmiö voi kääntyä itseään vastaan, Haatanen sanoo.

Samoilla linjoilla on Nando Malmelin.

– Riskejä on aina. Esimerkiksi H&M on ilmeisesti laskenut sen varaan, että Madonnassa on riittävästi luottamuspääomaa, vaikka häntä on käytetty lukuisia kertoja eri tuotteiden keulakuvana.

Hyvää tulosta tuotti myös uuden PlayStationin hehkuttaminen. Perjantaina alkuiltapäivään mennessä pelikonsoleita oli myyty 3 500 kappaletta, kun niitä kaikkiaan tuli Suomessa myyntiin hieman alle 10 000 kappaletta.

Ennakkoon oli varattu 4 500 konsolia, joista osa haettiin perjantaina. Niinpä 3 500 kappaleessa osa on perjantain uutta myyntiä, osa jo varattujen konsolien noutamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      Nesteen henkilöstö esitti omia toiveitaan uusiksi omistajiksi – jakelunkeskeytys ei enää uhkaa

    3. 3

      Pankkiautomaatti täyttää jo 50 vuotta – juhlan kunniaksi kultainen automaatti

    4. 4

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    5. 5

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    8. 8

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    9. 9

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    10. 10

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    7. 7

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    10. 10

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää