Yliopistokin tarvitsee brändin

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingin yliopisto kehuu verkkosivuillaan itseään eurooppalaiseksi huippuyliopistoksi. Sillä on väitteelle vahvat perustelut. Helsingin yliopisto on uskottava ja tasa-arvoinen, haluavat Jorma Laakkonen ja Kari Tiitolakin viestiä työpaikastaan.
Helsingin yliopisto on 74. sijalla maailman 500 arvostetuimman yliopiston joukossa. Se on myös kutsuttu Euroopan tutkimusyliopistojen liiton LERU:n jäseneksi.

Yliopiston viestintäosastolla ollaankin hiukan nyreissään hankkeesta, jossa Taideteollinen korkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu yhdistettäisiin "huippuyliopistoksi".

– Ovat varastaneet meiltä nimen! viestintäjohtaja Jorma Laakkonen huudahtaa ja muistuttaa, ettei huippuyliopistoa tehdä hallinnollisilla päätöksillä.

Helsingin yliopisto on Suomen vanhin, suurin ja tunnetuin. Se on perinteisesti voinut luottaa vetovoimaansa. Mutta tulevaisuuden HY tarvitsee brändin.

Kilpailu rahoituksesta ja parhaista opiskelijoista kiristyy. Suuri haaste on löytää aito yhteys elinkeinoelämään.

Markkinointistrategia on ideointivaiheessa. Markkinointiviestintä työllistää kymmenkunta ihmistä. Takana on jo tutkintouudistus ja EUR-koulutusjärjestelmän harmonisointi. Helsinki haluaa tuplata kansainvälisten opiskelijoiden määrän.

Nuoriin vedotaan paitsi tutkimuksella, myös ilmapiirillä, koko Suomen imagolla.

– Pehmeilläkin mielikuvatekijöillä on vaikutusta, markkinointiviestintäpäällikkö Kari Tiitola uskoo.

Ennen kaikkea HY haluaa kuitenkin profiloitua tutkimusyliopistoksi. Tavoite on iskostaa kuva korkeatasoisesta, monipuolisesta ja tulevaisuutta rakentavasta opinahjosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    7. 7

      Suomalaisten talousluottamus huipussa – tätä se oikeasti tarkoittaa

    8. 8

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    9. 9

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    7. 7

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    8. 8

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    9. 9

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää