Listautuva lääkäritalo hoitaa myös heikompiosaiset

Julkaistu:

Arkkiatri Risto Pelkonen on kritisoinut yksityisten lääkäriasemien pörssilistauksia. Pelkosen mukaan pörssissä ollessaan lääkäritalo ajattelee enemmän sijoittajien ja omistajien kuin potilaan etua.
Tiistain Keskisuomalaisessa arkkiatri Risto Pelkonen arveli, että tuottoa tähdentävä lääkäritalo seuloo potilaista ne helppohoitoisimmat ja tuottoisimmat. Vaikeammat ja kalliimmat tapaukset saavat hakea apua julkiselta puolelta.

Viime viikolla listautumisesta ilmoittaneen Suomen Terveystalon toimitusjohtaja Martti Kiuru ymmärtää Pelkosen huolen, mutta ei näe markkinaa näin mustavalkoisena.

– Arvostan arkkiatrin näkemyksiä, ja olen niistä osin samaa mieltä. Ainakin meillä on hoitotyössä tiukka eettinen ohjeistus, josta pidämme myös kiinni. Sen perusteella kaikki potilaat saavat hoitoa.

Arkkiatri huomautti lehtihaastattelussa, ettei pörssiyhtiöllä ole myöskään riittävästi aikaa potilaille. Kiuru huomauttaa, että aika tuntuu olevan päinvastoin tiukemmalla julkisella puolella.

– Suomessa on nurinkurinen järjestelmä, sillä potilas ei julkisessa terveydenhuollossa edes välttämättä pääse haluamansa lääkärin vastaanotolle.

Pelkonen ei näe listautumisessa muitakaan hyviä puolia, joista olisi potilalle hyötyä. Kiuru löytää ne nopeasti.

– Asiakkaan etu on, että toimintaa on pystyttävä koko ajan parantamaan, sillä tyytymätön asiakas ei tule uudelleen. Myös alan yritysten toiminta ja omistus tulee pörssisäädösten vuoksi läpinäkyvämmäksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      BBC: Yhdysvallat saattaa kieltää läppärit kaikilla kansainvälisillä lennoilla

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää