Valio saa Laaksosesta ammattijohtajan

Julkaistu:

Pekka Laaksonen ei omien sanojensa mukaan tiedä meijeritoimialasta mitään.


Meijeriyritys Valio löysi vihdoin uuden toimitusjohtajan. Pekka Laaksonen alkaa johtaa yritystä elokuun puolivälissä, nyt hän on vielä metsäjätti Stora Enson hienopaperidivisioonan johtaja ja konsernin johtoryhmän jäsen.

Mitä metsäteollisuusmies tietää meijeritoimialasta? Omien sanojensa mukaan ei juuri mitään.

– Ei tänne haettu suurta meijeriosaajaa tai tuotekehittelijää. Minä johdan ihmisten kautta, Laaksonen sanoi tiistaina tiedotustilaisuudessa.

Johtajakokemusta hänellä todella on, noin 20 vuodelta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Laaksonen listaa kolme motiiviaan, miksi kiinnostui Valiosta.

– Valio on todella hieno yritys, jossa on osaava ja motivoitunut henkilöstö. Sellaista henkilöstöä on kiva johtaa, kuuluu ensimmäinen motiivi.

Toinen liittyy suomalaisuuteen. Laaksonen sanoo olleensa uransa aikana niin kauan ulkomailla, että on alkanut arvostaa suomalaisuutta uudella tavalla.

– On vapauttava ajatus, että saa keskittyä pääosin Suomeen ja lähialueihin työssään. Ja puhua suomea.

Ja sitten on vielä omistuspohjaan liittyvä motiivi.

– Olen työskennellyt valtionyhtiössä ja kansainvälisessä pörssiyhtiössä. Minusta pörssi on erinomainen renki, mutta huono isänsä. Valiossa isäntä on aito isäntä. Tosin varmaan opin vielä senkin, millainen emäntä on isännän takana.

Isäntien kanssa ovat riitautuneet kaksi edellistä toimitusjohtajaa. Harry Salonaho erosi viime vuoden marraskuussa, koska hänellä oli strategisia näkemyseroja yhtiön hallituksen kanssa. Salonahon edeltäjän Olavi Kuuselan eroa perusteltiin samoilla syillä.

Molempien toimitusjohtajapesti kesti kolme vuotta.

Laaksonen ei ole omistuspohjasta huolissaan – päinvastoin.

– Mielestäni omistuspohjalla ja johdon vaihtuvuudella ei ole tekemistä keskenään. Itse en ole asiasta huolissani.

Laaksosen palkkasi Valion hallitus, joten strategiaristiriitoja ei luulisi nyt olevan.

Hallituksen puheenjohtaja Antti Rauhamaa sanoi tiedotustilaisuudessa, että Valiossa on erilainen arvomaailma kuin pörssiyhtiöissä ja se pitää ymmärtää.

– Meillä oli paine löytää pidempiaikainen toimitusjohtaja ja Pekka Laaksosen urahistorian pohjalta uskomme sen nyt löytyneen.

– Meillä on Valiossa loistava henkilöstö. Heitä tulee sparrata, Rauhamaa kuvailee.

Mitä ilmeisimmin Laaksonen aikoo olla nimenomaan yleisjohtaja.

– Minut palkattiin tänne toimitusjohtajaksi. En ole brändiosaaja, vaan luotan vahvasti, että tässä talossa on sekä tuote- että brändiosaajia, Laaksonen sanoo.

Tehtävänsä hän määritteli näin: ”Valion tehtävä on edistää valiolaisten maidontuottajien lisäarvoa”.

– Yritysostojakin voin tehdä, heti kun keksitään, miten se edistää perustavoitetta, hän vastasi kysymykseen mahdollisesta laajentumisesta.

Uuteen toimialaan Laaksonen aikoo tutustua tapaamalla johtajia ja käymällä tuotantolaitoksilla. Vastaansa hän saa pian kovenevaa kilpailua, kun Ingman myi meijerituotantonsa ruotsalais-tanskalaiselle Arlalle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    3. 3

      Saksan vaalitulos syöksee euro­alueen yhden­tymisen epä­varmuuden aikaan

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Ekonomisti arvioi Saksan vaalituloksen vaikeuttavan Euroopan talouskasvun jatkoa pitkällä tähtäimellä

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    9. 9

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    10. 10

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    3. 3

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    4. 4

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    5. 5

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    6. 6

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    7. 7

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    8. 8

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    9. 9

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää