Markkinakommentti: Alan kuume tarttui Terveystaloon

Julkaistu:

Terveydenhoitoalaa uhkaa ylikuumeneminen. Pääomasijoittajat maksavat terveydenhoitoalan yhtiöistä hintoja, jotka aiheuttavat päiden puistelua pääomasijoittajienkin keskuudessa.
Toimialan kuumeneminen heijastuu Suomeenkin. Vuosi sitten ruotsalainen Carema osti Mehiläisen, perjantaina Terveystalo ilmoitti listautumisestaan Helsingin pörssiin.

Terveystalo yrittää listautumalla kerätä noin 50 miljoonaa euroa, rahat se käyttää kasvun rahoittamiseen.

Sijoittajan kannalta on hyvä merkki, että vanhat omistajat eivät myy osakkeitaan. Kaikki annin tulot saa Terveystalo.

Esimerkiksi Iittalan annissa suurimman osan rahoista saavat osakkeitaan myyvät vanhat omistajat. Annista osakkeita ostavat eivät siis rahoita yhtiön liiketoimintaa, vaan yhtiön vanhoja omistajia.

Terveystalon annissa myytävien osakkeiden hinta on kova. Yhtiön voittokertoimeksi eli p/e-luvuksi tulee toteutuneella tuloksella laskettuna 60-75 siitä riippuen, kumpaan päähän annin hintahaarukkaa lopullinen hinta asettuu.

Runsaita osinkoja Terveystalo ei lupaa. Yhtiön tasearvo eli p/bv-luku on noin kolme. Mikään arvoyhtiö Terveystalo ei siis ole, vaan hinnoittelu edellyttää erittäin kovaa kasvua.

Alan kasvutarina nojaa länsimaiden väestön ikääntymiseen. Ikääntyvä ja vauras väestö tulee tulevaisuudessa ostamaan paljon erilaisia terveydenhoitopalveluja.

Viime viikolla Suomessa vieraili PriceWaterhouseCoopersin Euroopan yritysrajoituksesta ja pääomasijoituksista vastaava johtaja Chris Hemmings.

Hemmings ei epäröinyt nimetä terveydenhoitoalan palveluita toimialaksi, jonka pääomasijoittajat ovat kuumentaneet kiehumispisteeseen.

– Alalla on lupaava pitkän aikavälin trendi väestön ikääntymisen ansiosta.

– Sijoittajat eivät kuitenkaan ota huomioon poliittista riskiä. Lainsäätäjät voivat yhdessä yössä muuttaa toimintaympäristön aivan toisenlaiseksi. Tätä riskiä ei ole huomioitu alan yhtiöistä maksettavissa hinnoissa, Hemmings väittää.

Lääketeollisuudessa poliittinen riski on jo toteutunut.

Koko 1990-luvun ajan lääketeollisuus oli nopeasti kasvava ja erittäin tuottoisa ala. Länsimaissa hallitukset huolestuivat ikääntymisen myötä kasvavista terveydenhoitokuluista.

Lääkkeiden patenttisuojaa heikennettiin lainsäädännöllä. Markkinoille tulvi rinnakkaislääkkeitä, jotka romauttivat perinteisten lääkeyhtiöiden kannattavuuden.

Pääomasijoittajien puuhat heijastuvat aina lopulta osakkeiden kursseihin. Viime vuosina rohkealla velkavivulla liikkuvat pääomasijoittajat ovat ostelleet pörssistä yrityksiä jalostettavakseen. Pörssikurssin ylittävät ostotarjoukset heijastuvat aina myös muihin alan yrityksiin, kauppahan on konkreettinen osoitus yrityksen arvosta.

Pääomasijoittajat haluavat aina lopulta myydä omistamansa yritykset, näin ne saavat palkkion kehitystyöstään.

Kun listautumisannissa suurimpana myyjänä on pääomasijoittaja, ei antiin yleensä kannata osallistua. Pääomasijoittaja on käyttänyt kaikki keinot saadakseen yrityksen tunnusluvut näyttämään listautumishetkellä mahdollisimman hyviltä.

Listautumisen jälkeisinä vuosina kovat odotukset usein muuttuvat pettymyksiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    5. 5

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    6. 6

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    7. 7

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    8. 8

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    9. 9

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    10. 10

      Aktia: Suomen talouskasvu vaatii nyt uusia rakennuspalikoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    9. 9

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää