Vaihtotaseen ylijäämä nousi 10 miljardiin euroon

Julkaistu: , Päivitetty:

Vaihtotaseen ylijäämä kasvoi viime vuonna kuuteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Suomen Pankin torstaina julkaiseman tilaston mukaan ylijäämää kertyi 9,8 miljardia euroa, kun vuotta aiemmin ylijäämä oli vajaat kaksi miljardia euroa vähemmän.
Tulot tavaroiden, palvelujen, tuotannontekijäkorvausten ja tulonsiirtojen viennistä nousivat 90 miljardiin euroon.

Tuonnin aiheuttamat menot olivat 80 miljardia euroa. Vienti paisui vuoden aikana peräti 10 miljardilla eurolla, kun tuonti kasvoi 8 miljardia euroa.

Valtaosa ylijäämästä tuli edelleen tavarakaupasta, joka oli 9,2 miljardia euroa vientivoittoista. Yli kaksi kolmannesta Suomen vaihtotaseen tuloista ja menoista tulee edelleen teollisuustuotteiden sekä kulutus- ja muiden tavaroiden kaupasta.

Suomen Pankki korosti kuitenkin, että myös palvelut ovat alkaneet kerryttää ylijäämää. Kuljetus ja matkailu ovat edelleen alijäämäisiä, mutta muiden liike-elämän palveluiden merkityksen kasvu on kääntänyt palvelutaseen ylijäämän puolelle.

Palvelukaupan vienti ylitti viime vuonna tuonnin 1,7 miljardilla eurolla.

Vaihtotaseen kolmas osa, tuotannontekijäkorvaukset, oli kokonaisuudessaan likimain tasapainossa, mutta suorista sijoituksista ja arvopaperisijoituksista saadut tulot kulkivat eri suuntiin.

Suorista sijoituksista saadut tulot olivat 2 miljardia euroa suuremmat kuin ulkomaille menneet tulot. Suorista sijoituksista saatuja tuloja virtasi Suomeen 5,6 miljardia euroa.

Sen sijaan arvopaperisijoituksista saatuja osinkoja ja korkoja suomalaiset keräsivät 2,5 miljardia euroa vähemmän kuin rahaa virtasi ulkomaille.

Ulkomaalaiset sijoittajat keräsivät Nokian ja muiden yhtiöiden osinkoja sekä muita arvopaperituottoja 7,1 miljardia euroa.

Palkkoja suomalaiset nostivat ulkomailta 0,4 miljardia euroa enemmän kuin Suomesta maksettiin ulkomaille.

Neljäs vaihtotaseen osa on tulonsiirtojen tase. Se oli 1,3 miljardia euroa alijäämäinen. Miinusmerkkiseen tulokseen vaikutti Suomen Pankin mukaan eniten Suomen ja Euroopan unionin välinen maksuliikenne.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    4. 4

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    7. 7

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    8. 8

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    9. 9

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää