Peliyksikkö LudoCraft yhtiöityi

Julkaistu: , Päivitetty:

Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen pelitutkimusyksikön toiminnan tuloksena syntyi spin-off yritys LudoCraft Oy.
- Aloitamme seitsemän vuoden aikana saatujen tutkimustulosten tuotteistamisen ja meille kertyneen osaamisen välittämisen myös yliopiston ulkopuolelle. Toimimme jatkossa hyvänä ja ketteränä siltana pelitoimialan ja akateemisen pelitutkimuksen välillä, kuvailee LudoCraft Oy:n toimitusjohtaja Tony Manninen.

- Yrityksemme tukee jatkossakin laitoksen pelitutkimusta ja -koulutusta. Yliopistolla voidaan nyt rauhassa keskittyä opettamiseen ja tutkimiseen. Yrityksemme kautta saamme konkreettista materiaalia tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön.

- Yrityksenä LudoCraft tulee keskittymään pelillisten sisältöjen tuotteistamiseen. Painotamme pelien hyödynnettävyyttä esimerkiksi erilaisilla koulutuksen osa-alueilla.

Oulun yliopiston mukaan pelitutkimus sen laitoksella jatkuu ja sitä kehitetään.

- Yhtiöittäminen ei vaikuta peliopetukseen laitoksellamme. Se jatkuu entisessä muodossaan. LudoCraftin avainhenkilöt jatkavat laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä. Kehitämme tulevaisuudessa myös peliopetuksen alueellista yhteistyötä toisen asteen oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen kanssa, tietojenkäsittelytieteiden laitoksen varajohtaja Petri Pulli vahvistaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    11. Näytä lisää

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Financial Times: Kaksi vaikeuksissa olevaa italialaispankkia suljetaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    5. 5

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    9. 9

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää