Ego paisuu rivakasti

Julkaistu:

Lokakuussa itsenäistynyt mainostoimisto Ego tahkoaa kasvua. Kuun lopussa on edessä muutto uusiin, entistä suurempiin tiloihin. Toimitusjohtaja Jussi Olkkonen selittää kasvua kysynnän muutoksella.


Mainostoimisto Egossa on ahdasta. Alun perin Taivas-ryhmän digitaalisen median yksiköksi perustettu Ego ilmoitti lokakuussa itsenäistyvänsä konsernin toiseksi täyden palvelun mainostoimistoksi – ja sen jälkeen kasvu on ollut hurjaa.

Tammikuussa yhtiö ylsi runsaan 500 000 euron myyntikatteeseen, kun se vuotta aikaisemmin oli 250 000 euroa.

Työntekijöidenkin määrä on lokakuun jälkeen lähes tuplaantunut. Siksi Ego muuttaa tämän kuun lopussa uusiin, yli kaksi kertaa suurempiin tiloihin.

Olkkosen mukaan markkinoilla on nyt tilausta toimistoille, joiden historia on digitaalisella puolella, mutta jotka ovat samalla kotonaan myös perinteisen markkinointiviestinnän maailmassa.

– Maailmalla menestyvät parhaiten mainostoimistot, joilla on digitaalinen sielu. Suomessa sellaisia ei oikein ole.

Taustalla on paljon puhuttu kuluttajakäyttäytymisen muutos ja kuluttajien vallan kasvu. Aika on ajanut pelkkään mielikuvamainontaan erikoistuneiden toimistojen ohi.

– Oleellista on saada kuluttajat osallistumaan, ei se mitä sanotaan, Olkkonen muotoilee.

– Tyhjien lupausten aika on ohi. Ihmisillä on nykyisin niin monta nopeaa kontaktipintaa muihin kuluttajiin, että mainoksen sanoma tuhoutuu nopeasti, jos tuotteen tai palvelun muut ominaisuudet eivät tue sitä.

Puheet mainostoimistobisneksen pienenemisestä ovat Olkkosen mielestä silti puppua.

– Varmaan se pieneneekin, jos mainonta mielletään media-aukkojen täyttämiseksi. Mutta ei asiakaskommunikaation tarve mihinkään häviä. Kasvu löytyy asiakaspalvelun ja myynnin puolelta ja niiden yhdistämisestä markkinointiviestintään.

Olkkonen nostaa esille Egon Elisalle rakentaman 3G-liittymien paketointipalvelun, joka on hänen mukaansa esimerkki aidosti integroituneesta markkinointiviestinnästä.

– Tyhmimmilläänhän markkinointiviestinnän integroimisella tarkoitetaan vain sitä, että viesti näyttää samalta kaikissa kanavissa.

Elisan verkkosivuilla asiakkaat saavat itse rakentaa mieleisensä liittymäpaketin useista puhelin-, puheaika- ja tekstiviestivaihtoehdoista.

– Elisan markkinaosuus on nyt 3G-liittymissä huomattavasti isompi kuin muissa liittymissä, Olkkonen kehuu.

Kilpailijatkin ovat ottaneet opiksi. Vastaavanlainen palvelu on nyt käytössä myös Soneran ja Dna:n verkkosivuilla.

Palvelun toimivuutta Olkkonen perustelee sillä, että osallistuva asiakas sitoutuu paremmin. Esimerkiksi auton ostajat usein valitsevat auton värin ja lisävarusteet jo ennen kauppaan tuloa. Kuluttajien vallan kasvusta kertoo myös maksu-tv:n suosio: ihmiset ovat valmiita maksamaan siitä, että saavat katsoa, mitä haluavat.

– Ruotsissa maksu-tv onkin jo isompi kuin mainosrahoitteinen televisio, Olkkonen huomauttaa.

Asiakkaat ovat Olkkosen mukaan ymmärtäneet kuluttajien vallan kasvun toimistoja paremmin.

– Asiakkaat törmäävät siihen koko ajan omassa työssään. Muutoksen nopeutta korostaa myös se, että mainostajat ovat parvikaloja ja menevät muiden perässä.

Olkkonen moittii suomalaista mainostoimistokenttää muutosvastarinnasta. Alex Niemisen lähtö Hasan & partnersin toimitusjohtajan paikalta helmikuussa käynnisti keskustelun sukupolvien välisestä kuilusta.

Olkkonen uskoo, että kyse on pikemminkin siitä, että mainosväeltä puuttuu kyky toimia mukavuusalueensa ulkopuolella.

– Suomessa uskotaan, että vanha malli toimii edelleen. Toimistot eivät ole kiinnostuneita asiakkaista, jotka eivät ensisijaisesti halua ostaa tv-mainontaa, Olkkonen väittää.

Lopullisena hän ei tilannetta kuitenkaan pidä.

– Markkina korjaa itse itsensä. Veikkaan, ettei Alexin perustama toimisto jää viimeiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    5. 5

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    6. 6

      Nordealta ei tullut kuumaa uutista, vaan arkista appia

    7. 7

      TVO otti taas osavoiton Olkiluodon ydinvoimalan miljardien arvoisessa kiistassa

    8. 8

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    9. 9

      Euroopan keskuspankki piti korkonsa ennallaan

    10. 10

      EKP:n Draghi: Meidän täytyy olla kärsivällisiä ja sinnikkäitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    3. 3

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    4. 4

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    5. 5

      Teollisuusliitto harkitsee painostustoimia Delta Autoa vastaan

    6. 6

      Ekonomistin säästövinkki: Aloita ajoissa, niin 50 e/kk muuttuu 58 000 euroksi

    7. 7

      Vaikuttaako asunnon ostohinta yllättävän halvalta? Ota huomioon nämä asiat

    8. 8

      Maahantuoja miljoonien Mersujen korjauskutsusta: Kyse on ”vapaaehtoisesta korjaustoimenpiteestä”

    9. 9

      Nokia-puhelimia valmistavan HMD Globalin toimitusjohtaja lähtee yhtiöstä

    10. 10

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää