EU uhkaa polttaa metsät

Jos EU toteuttaisi uusiutuvan energian tavoitteensa puuta polttamalla, Euroopasta loppuisivat metsät muutamassa kymmenessä vuodessa.


Suomen paperiteollisuus on erittäin huolestunut EU:n päätöksestä sitoutua lisäämään dramaattisesti uusiutuvan energian käyttöä. Teollisuus pelkää puun energiakäytön lisääntyvän niin paljon, että teollisuudelta loppuu raaka-aine. Jopa Euroopan metsät ovat vaarassa.

– On suuri riski, että kaikki hyvään metsänhoitoon Suomessakin tehdyt investoinnit haihtuvat savuna ilmaan jossain muussa maassa, sanoo Metsäteollisuus ry:n energia- ja infrastruktuuripäällikkö Stefan Sundman.

– Iso kysymys on esimerkiksi se, alkaako Suomesta virrata puuta poltettavaksi muihin maihin.

Pahinta on, jos tukiaiset tekevät puun polton niin kannattavaksi, ettei puutuote- ja paperiteollisuus enää pysty kilpailemaan raaka-aineesta.

Kauhuskenaariossa uusiutuvan energian osuuden nosto 20 prosenttiin toteutuisi suurelta osin lisäämällä puun polttoa tukiaisten avulla. Vesivoima EU:n alueella on jo pääosin rakennettu eikä Sundman usko, että esimerkiksi tuulivoimaa voisi rakentaa niin paljon, että se veisi lähellekään tavoitetta.

– Suurin paine on tällöin nimenomaan bioenergian käytön lisäämiseen, arvioi Sundman.

Nykyisin käytettävästä bioenergiasta pääosa on puuta. Jos EU:n energian kulutus jäisi nykytasolleen ja uusiutuvien tavoite täyttyisi vuoteen 2020 mennessä puun polttoa lisäämällä, pitäisi hakkuiden kasvaa Sundmanin mukaan 1300 miljoonaan kuutioon. Se on yli kolme kertaa EU:n nykyisten hakkuiden määrä ja yli kaksi kertaa EU:n metsien vuotuinen kasvu.

Sitovan tavoitteen toteutus puuta polttamalla siis vaatisi luopumista kestävästä metsätaloudesta, jossa hakkuut ovat kasvua pienemmät. Kaksi kertaa vuosikasvun suuruiset hakkuut pienentäisivät metsien puun määrää niin, että viimeistään parissakymmenessä vuodessa EU:n keski- ja pohjoisosien metsät olisi hakattu ja poltettu loppuun samaan tapaan kuin Euroopan etelälaidalla on tehty jo kauan sitten.

Ilmastotavoitteiden kannalta metsien hävitys olisi järjetöntä. Maapallon nykyisistä kasvihuonepäästöistä viidesosa johtuu metsien hävittämisestä. Kasvavat metsät ja metsäteollisuuden tuotteet ovat tärkeitä hiilidioksidinieluja.

Kauhuskenaarion torjumiseksi pitäisi Sundmanin mielestä esimerkiksi tehdä realistiset lisäyssuunnitelmat eri uusiutuvista tuotantomuodoista. Jos esimerkiksi peltobiomassojen tai jätteiden energiakäyttö ei kasvakaan tavoitteiden mukaisesti, ei aukkoa saisi täyttää metsäteollisuuden raaka-aineella.

Merkittävä asia varsinkin Suomessa olisi se, jos turve määriteltäisiin uusiutuvaksi.Tätä voisi perustella sillä, että turvetta kasvaa Suomessa vuodessa kaksi kertaa niin paljon kuin sitä nostetaan.

– Yksikään asia ei yksinään ratkaise ongelmaa, tähdentää Sundman.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    8. 8

      Yhä harvempi toimeentulotukihakemus hylätään

    9. 9

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    5. 5

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    8. 8

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    9. 9

      Kela hyvittää toimeentulotuen viipymisiä – korvauksia lähes 150 000 viivästyksestä

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää