Johtajien palkat ponkaisivat

Julkaistu: , Päivitetty:

Pörssiyhtiöiden johtajien palkat noisivat viime vuonna jopa kymmeniä prosentteja. Eniten tienestejään lisäsi Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.


Taloussanomat selvitti markkina-arvoltaan suurimpien pörssiyhtiöiden johtajien palkkoja ja palkkioita. Palkoissa on mukana luontaisedut. Kaikki suuryhtiöt eivät ole vielä julkistaneet palkkoja.

Eniten viime vuonna palkkojaan nostivat Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo ja Kemiran pääjohtaja Lasse Kurkilahti. Kallasvuon palkka nousi viime vuonna 44 prosenttia ja Kurkilahden palkka 35 prosenttia edellisen vuoden tasolta.

Kallasvuon ansiotason nousua tosin selittää se, että hän siirtyi Mobile Phones -toimialan johtajan paikalta koko yhtiön toimitusjohtajaksi kesken viime vuotta. Kallasvuo lienee saanut aloittaessaan palkankorotuksen.

Myös Neste Oilin toimitusjohtaja Risto Rinne ja UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen pärjäävät hyvin palkkavertailussa: kummankin palkka nousi 19 prosenttia.

Neste Oil aloitti pörssiyhtiönä vuoden 2005 huhtikuussa. Rinne sai tuolloin palkankorotuksen, joka selittää pitkälle hänen nousuaan palkkavertailun kärkisijoille. Alkuvuonna 2005 Rinne sai huonompaa palkkaa kuin loppuvuonna.

Kesko ilmoittaa pääjohtaja Matti Halmesmäen palkan vuodelta 2005 vain maalis–joulukuulta, koska hän aloitti pääjohtajana maaliskuun alussa. Oheisessa taulukossa 10 kuukauden pääjohtajan palkka on muutettu 12 kuukauden ansioiksi.

Elisa ja SanomaWSOY eivät erittele johtajiensa palkkoja ja bonuksia. Siksi niiden muutosprosentteja ei voi laskea. Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila on kuitenkin saanut ylimääräisiä palkkioita, jotka on merkitty oheiseen taulukkoon.

SanomaWSOY:n hallituksen päätoiminen puheenjohtaja Jaakko Rauramo jäi eläkkelle joulukuussa, ja hän sai lähtiäislahjaksi paljon ketrtaluonteisia palkkioita.

Monessa pörssiyhtiössä ylimpien johtajien saamat bonukset kuitenkin heikkenivät viime vuonna selvästi. Esimerkiksi Nokian johtajat menettivät bonuksia.

Pomojen palkat kasvavat

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    4. 4

      Yhdysvaltain talous yllätti iloisesti

    5. 5

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    6. 6

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    7. 7

      Tuoreet vaalikyselyt nakertavat puntaa – ”Saatamme olla ongelma­vyöhykkeellä”

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Avolava-autojen omistajat syyttävät General Motorsia päästöhuijauksesta – osake lähti laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    4. 4

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    7. 7

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    8. 8

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    9. 9

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    10. 10

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    5. 5

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää