Kolumni: "Meitä ei tarvitse johtaa!"

Julkaistu: , Päivitetty:

Arvostetussa ja mainetta niittäneessä mainostoimistossa käynnistettiin sisäinen kehitysprojekti. Luotiin uusia toimintatapoja ja tekemisen kulttuuria. Suunnittelijat antoivat johdolle suoraa palautetta ja sanoivat, ettei heitä tarvitse johtaa.
Uusi johto päätti edetä toivotusti ja suunnittelijat olivat tyytyväisiä - kunnes tyytymättömyys johti sekä suunnittelijoiden että johdon eroon. Asiakkaitakin lähti.

Tarina on tosi.

Olen miettinyt viime vuosina paljon johtamista. Mikä siinä mättää, että kaikki markkinoinnin johtamisen ammattilaiset puhuvat tuloksellisuudesta, mutta todellista tulosten mittaamista on niin vähän?

Miksi huomioarvo riittää niin mainonnan suunnittelijoille kuin asiakkaillekin? Miksi toimistot eivät halua sitoutua asiakkaan myyntiin?
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Johdon puheet ja organisaatioiden teot eivät ole yhtä. Markkinoinnin rintamalla eletään (vähintäänkin) kahta elämää. Siksikö mainosalalla ei ole tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana todellisia muutoksia?

Kansantalous on kasvanut kohisten, mutta mainostoimistojen liiketoiminnan kehitys on liukunut alamäkeen.

Jotta ala voi kehittyä, se tarvitsee johtajuutta. Sitä voivat vaatia asiakkaat ja suunnittelijat. Tai sitten johtajien on itse otettava itseään niskasta kiinni ja asetettava toiminnalle selkeät tavoitteet ja mittarit.

Suurin kuilu suunnittelijoiden ja asiakkaan välillä syntyy siitä, että suunnittelijoiden työn hyvyyttä arvioidaan eri kriteereillä kuin asiakkaiden onnistumista.

Jos asiakkaan omaa työtä arvioidaan myynnin kehityksellä, sama mittari pitäisi olla suunnittelijan työllä. Alan kilpailuissa voidaan arvioida esimerkiksi töiden sisältöä tai visuaalisuutta, mutta missään tuntemassani kilpailussa tuomaristo ei voi arvioida töitä niiden tuloksellisuuden näkökulmasta.

Arjessa suunnittelijan työtä tulee johtaa asiakkaiden tavoitteiden kautta.

Tietääkseni ei ole olemassa eläinlaumaa, jolla ei olisi johtajaa tai jonkinlaista johtamisjärjestelmää. Usein laumassa tapellaan, kunnes johtaja löytyy.

Jatkuva kädenvääntö markkinoinnista investointina loppuu, kun johto asettaa tavoitteet ja mittarit ja vaatii tuloksellisia tekoja. Yhteinen tavoite karsii organisaatiosta ne, joille tavoite ei sovi.

Vahva johtajuus on asiakkaiden, suunnittelijoiden ja toimistojen yhteinen etu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Etlan tutkimusjohtaja: Palkkaneuvottelut ovat talouden akuutein riski

    2. 2

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    3. 3

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    4. 4

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Norjan öljyrahaston arvo ylitti 1 000 miljardin dollarin rajapyykin ensimmäistä kertaa

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    2. 2

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    3. 3

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      Fiva huolissaan kotitalouksien veloista – ja yleistyneestä asuntolainamuodosta

    8. 8

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    9. 9

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Tulot jopa 5000 e/kk, mutta rahat eivät silti riitä – näin hyvätuloinen suistuu köyhyyteen

    7. 7

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    8. 8

      Töihin peruskoulupohjalta ja ilman kokemusta, palkka jopa liki 4 000 €/kk – töitä on taas tarjolla

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    11. Näytä lisää