Kiinalainen Brilliance tulee Suomen automarkkinoille

Julkaistu: , Päivitetty:

Kiinalainen autovalmistaja Brilliance JinBei hyökkää Euroopan automarkkinoille. Suomessa kiinalaisauton myynti alkaa vuoden kuluessa.
Viimeistään vuoden kuluttua olemme myös Pohjoismaiden kaupoissa, Suomessa kärkipäässä, sanoi HSO Motorsin Euroopan toimitusjohtaja Hans-Ulrich Sachs Taloussanomille Geneven autonäyttelyn yhteydessä.
Sveitsin jokavuotinen autonäyttely avautuu yleisölle torstaina.

HSO Motors on Brilliancen Euroopan maahantuoja.

– Tänä vuonna aiomme myydä Euroopassa 15 000 autoa ja kasvattaa myynnin vuoteen 2010 mennessä 75 000:een.

Euroopan myynnin yhtiö aloittaa kesällä Saksasta ja Sveitsistä. Sitten isketään Ranskaan, Italiaan, Espanjaan ja sen jälkeen Pohjoismaista ensimmäisinä Suomeen ja Norjaan.

Euroopan valloituksen kiinalaistehdas aloittaa BS6-automallilla.

– Ensi vuonna aiomme myydä Euroopassa autojamme 700 myyntipisteestä, Sachs kaavaili.

Yhtiö sanoo kehittäneensä autonsa yhteistyössä eurooppalaisten ja japanilaisyhtiöiden kuten Toyotan kanssa. Auton loppusilauksen kiinalaisyhtiö jätti italialaisfirmalle sekä Porschelle. Moottorin kehitti Mitsubishi, ja tuotannossa yhtiötä neuvoi BMW.

Sachs laskee voivansa vakauttaa kiinalaismerkin eurooppalaiseksi viidessä vuodessa.

– Hyödymme siitä, että japanilaiset ja korealaiset autontekijät ovat nyt tunnettuja Euroopassa.

Japanilaisfirmoilta vei 20 vuotta ja korealaisilta vuosikymmenen saavuttaa vakiintunut asema Euroopassa.
Brilliance on ensimmäinen kiinalainen autoyhtiö, joka tulee Euroopan markkinoille.

Viime vuonna se valmisti 40 000 BS6-limusiinia, jonka Euroopan hinnaksi kaavaillaan vajaata 20 000 euroa. Myöhemmin Euroopan markkinoille tuodaan BS4-malli.

Yhtiön ilmoitus Euroopan markkinoille tulosta on nostanut osakkeen arvoa joulukuun alusta noin 35 prosenttia.

Kiina nousee USA:n kokoiseksi autovalmistajaksi

  • Kiinassa valmistettiin viime vuonna miltei kuusi miljoonaa autoa. Kolmessa vuodessa tuotanto on kolminkertaistunut.
  • Markkinatutkimuslaitos Polk Marketing Systems ennustaa Kiinan nousevan vuosikymmenessä Yhdysvaltojen ja Japanin tasolle autovalmistajana. Se tarkoittaisi vuonna 2016 kymmentä miljoonaa kiinalaisautoa.
  • Brilliance sanoo olevansa Kiinan johtavia autovalmistajia. Shenyangissa sijaitseva autoyhtiö työllistää yli 9 000 henkeä.
  • Vuonna 2005 yritys teki 5,5 miljardin renminbin eli vajaan 524 miljoonan euron liikevaihdon ja lähes 650 miljoonan renminbin eli vajaan 64 miljoonan euron nettotappion. Yhtiö tuottaa Kiinan markkinoille myös BMW:tä, joita se valmisti viime vuonna 20 000. Tehtaan tuotantokapasiteetti on 220 000 autoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    3. 3

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    4. 4

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    7. 7

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    8. 8

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    9. 9

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    10. 10

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    4. 4

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    5. 5

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    6. 6

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    7. 7

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    8. 8

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    9. 9

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    10. 10

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää