Koposen kyvyt häikäisivät Qatarin emiirin

Kuwaitilaisten markkinalähteiden mukaan Wataniyan kyvykäs yritysjohto oli yksi syy, joka sai Qatar Telecomin liikkeelle. Kuwaitilaisesta operaattorista on tullut Harri Koposen johdolla hyvää tulosta tekevä, innovatiivinen yritys.


- Qatar Telecomin edustajat kävivät täällä eilen. Heidän puoleltaan ei tullut esille, että olisi tulossa suuria muutoksia.

Yrityskauppaa ei ole vielä virallisesti tehty, mutta omistajavaihdos näyttää todennäköiseltä.

Koponen on tyytyväinen suoritukseensa Wataniyan johdossa. Hän on vaikuttanut toimitusjohtajana lähes kolme vuotta.

- Kun tulin tänne, yhtiön osakkeen arvo oli 0,650 dinaaria. Nyt osakkeen hinta on 4,6 dinaaria. Premium oli 50 prosenttia. Wataniya on halutuin arabibrändi.

Wataniya on kasvattanut penetraatiotaan ja sillä on alueen modernein verkko. Tulevat omistajat ovat kertoneet, että heitä kiinnostavat kuwaitilaisten ratkaisut.

Koponen ei täysin tyrmää ajatusta siitä, että uusi omistaja voisi tarjota suomalaiselle osaamiselle lisää markkinoita.

Nokia on Wataniyan verkon hovitoimittaja. Operaattori on hankkinut Suomesta myös SIM-kortit ja korttien varmenteet. Suomalaista kädenjälkeä on myös kännyköiden näytöllä näkyvä portaali.

Koposen itsensä kannalta omistajan vaihtuminen tarkoittaa vain sitä, että emiirisuku vaihtuu. Molemmat operaattorit ovat valtio-omisteisia eli maan hallitsijasuvun omistuksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    6. 6

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    9. 9

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    6. 6

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    7. 7

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    8. 8

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    9. 9

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää