Kohut kirittävät oopperan lipunmyyntiä

Julkaistu:

Ennätyshuono, kaikkien aikojen menestys ja vielä parempi. Siinä Suomen Kansallisoopperan markkinointipäällikön Jan Strandholmin lyhyt luonnehdinta kevätkausien 2005, 2006 ja 2007 lippumenekistä.
Tuoreet luvut tämän kevään jo toteutuneesta myynnistä päänäyttämön esityksiin saavat markkinointipäällikön veikkaamaan lopullisen täyttöasteen humahtamista huikeaan 87 prosenttiin. Kuohunta oopperan johdon ympärillä tai ylikapellimestari Mikko Franckin eroilmoitus eivät ole Strandholmin mukaan aiheuttaneet lipputilausten tai kausikorttien peruutuksia.

– Saamme aina paljon palautetta, ja kyllähän yleisö on aika huolissaan tilanteesta. Mutta missään tapauksessa yleisö ei ole hylännyt oopperaa, Strandholm vakuuttaa.

Tänä keväänä vetonauloja on useita. Syksyn ohjelmistosta Jevgeni Onegin veti alkuvuoden jatkuneissa näytöksissään hyvin katsojia, samoin vuodenvaihteessa ensi-iltaan tullut La Traviata.

Kevään tapauksen eli ensimmäisen suomalaisen oopperan, Kung Karls jaktin, suosio ylitti odotukset. Teoksen näytöksissä täyttöaste oli 85 prosenttia, mikä ylitti arvion 15 prosenttiyksiköllä. Toinen reilusti yli 80 prosentin menekissä huiteleva teos on Anna Karenina -baletti. Saavutusta voi pitää erinomaisena jo siksikin, että varsin tuntemattomalla teoksella on näytöksiä klassikoitten mittoihin eli 14 kappaletta.

Kauppa käy, mutta silti Kansallisooppera supistaa vuoden 2008 alusta näytäntöjä 15 maanantain verran. Lisäksi päänäyttämö on remontissa lokakuulle. Strandholm myöntää, että tämä saattaa johtaa tilanteisiin, joissa oopperan ystävät jäävät ensi kaudella liputta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Piensijoittaja, varo kuplapuheita – ”Käy helposti niin, että myy liian aikaisin”

    5. 5

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    6. 6

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Näiden kesämökkien hinnat ovat usein pielessä

    9. 9

      Ryanair uhkaa perua lentonsa Britannian ja EU:n välillä, ellei brexitistä synny sopua

    10. 10

      Stockmann lähti Venäjältä, mutta nimi säilyy: tavaratalot vain lisääntyvät

    11. Näytä lisää

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    9. 9

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    10. 10

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    11. Näytä lisää