Keskusta Viron vaalien ennakkosuosikki

Viron keskustapuolue lähtee jälleen kerran ensi sunnuntain parlamenttivaaleihin vahvasta ennakkosuosikin asemasta. Viimeisin gallup-kysely lupaa Edgar Savisaaren johtamalle keskustalle 26 prosenttia äänistä ja istuvan pääministerin Andrus Ansipin johtamalle reformipuolueelle 21 prosenttia äänistä.
Markkinointitutkimuslaitos TNS Emorin tammi–helmikuussa tekemän kyselyn mukaan kaikki oppositiopuolueet, Isänmaa ja Res Publica sekä sosiaalidemokraatit, ylittävät äänikynnyksen ja saavat edustajan 101-paikkaiseen parlamenttiin. Hallituspuolueista keskustan ja reformistien lisäksi kansanpuolue saisi 5 prosentin äänisaaliin.

Viron puoluepoliittiselle kartalle uutuutena nousseiden Vihreiden kannatus on mielipidemittauksissa tasaantunut 7 prosenttiin aikaisemman 11 prosentin sijasta. Vihreiden epäillään korvaavan edellisissä vaaleissa oikeistopopulistisen Res Publican saavuttama äänivyöry. Res Publica on yhdistynyt toiseen kituvaan oikeistopuolueeseen, Isänmaahan.

Viron puoluekartalla vasemmistolaisuutta edustava Keskustapuolue on voittanut Viron uuden itsenäisyyden ajan kaikki parlamenttivaalit lukuun ottamatta ensimmäisiä vaaleja. Hallitusvastuuta se ei ole saanut kertaakaan. Keskustan äänestäjiä ovat eläkeläiset, venäläiset ja Venäjää pelkäämättömät virolaiset.

Keskusta ajaa asteittaista tuloveroa ja vastustaa pronssisotilaan siirtoa nykyiseltä paikaltaan. Perusteluna on se, että se ennen kaikkea loukkaa maassa asuvaa venäjänkielistä vähemmistöä.

Toinen vahva menestyjä, reformipuolue on keskiluokkaisten virolaisten suosiossa. Se on tasaveron luoja ja ideologisen kapitalismin puolesta puhuja. Sen asemaa saattaa näissä vaaleissa vähentää puolueen sitoutuminen kiistanalaiseen pronssisotilaan siirtoon. Virossa on lievää väsymystä jatkuvaan vastakkainasetteluun Venäjän kanssa.

Sekä keskusta että reformistit ovat luvanneet varsin suuria palkankorotuksia julkiselle sektorille ja eläkeläisille. Viron talous kasvaa tällä hetkellä vahvasti, mutta se tapahtuu lainarahalla ja kotimaisella kulutuksella. Maailman talouden epävarmuus saattaa heijastua nopeastikin Viron ylikuumenneeseen talouteen. Osake- ja kiinteistömarkkinoiden oletetaan tulevan alas jo lähiaikoina.

Vaaleissa ratkaistaan myös rajasopimuksen kohtalo. Latvian esimerkki hyväksyä rajasopimus Venäjän ehdottamalla tavalla pakottaa Vironkin miettimään suhdettaan rajasopimukseen uudesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”inhottava tilanne”

    5. 5

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    6. 6

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    8. 8

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    9. 9

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää