Puolueet kosivat yrittäjiä urakalla

Julkaistu:

Kokoomus on parantanut talven kuluessa otettaan yrittäjä-äänestäjistä.
Suomen Yrittäjien jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan aiempaa suurempi osa yrittäjät uskoo, että kokoomus on onnistunut yrittäjyyden edistämisessä puolueista parhaiten.

Yrittäjistä 76 prosenttia oli sitä mieltä, että kokoomus on onnistunut hyvin tai erittäin hyvin. Ruotsalainen kansanpuolue ja keskusta ovat onnistuneet vähintäänkin hyvin noin 40 prosentin mielestä. Vain pieni osa yrittäjistä piti perussuomalaisten, kristillisdemokraattien ja Sdp:n saavutuksia hyvinä.

Vihreiden onnistumista yrittäjyyden saralla tuki vain neljä prosenttia yrittäjästä. Heikoin yrittäjäpuolue eduskunnassa oli Vasemmistoliitto.

Ylivoimaisesti suurin nousija viime syksystä on kokoomus. Tällöin Yrittäjäjärjestö teki vastaavan kyselyn pk-yritysbarometrin yhteydessä. Viimeisin kysely tehtiin tammi-helmikuun vaihteessa vajaalle tuhannelle yrittäjälle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nopea muutos asenteissa johtuu Suomen Yrittäjien järjestöjohtaja Kari Hiltusen arvion mukaan yt-lain uudistuksesta.

– Keskusta, Sdp ja Rkp olivat hallituksessa laajentamassa yt-menettelyä koskemaan entistä pienempiä yrityksiä. Tämä näkyy nyt yrittäjien arvioissa.

Pienemmistä puolueista Hiltunen pitää yrittäjien arvioita vihreiden onnistumisesta yllättävän huonoina, vaikka vihreät ovat monissa asiakysymyksissä olleet suhteellisen yrittäjämyönteisiä.

Aiemmin yrittäjien äänestyskäyttäytymistä kyseltäessä kokoomus on kerännyt noin 60 prosenttia yrittäjien äänistä ja keskusta noin 20 prosenttia. Sdp:tä on äänestänyt joka kymmenes yrittäjä. Loput äänet ovat jakautuneet pienemmille puolueille. Osuudet ovat pysyneet vuodesta toiseen melko vakaina.

Nyt Suomen Yrittäjien tuore kysely viittaa siihen, että kokoomus olisi viime kuukausina parantanut yrittäjien keskuudessa asemiaan hallituspuolueiden kustannuksella.

Yrittäjien mielestä keskeisiin asioihin puolueet eivät vaalikampailussa ole toistaiseksi juuri kajonneet. Yrittäjät haluavat kyselyn perusteella muutosta työelämän jäykkyyksiin ja työvoimakustannuksiin. Samoin puolueet haluavat kohdistaa veronalennukset ansiotuloihin, vaikka yrittäjät kannattavat ensisijaisesti välillisten työvoimakustannusten alentamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Nordeassa ”ennennäkemätön” asiakaspako Ruotsissa – Nordea: Täysin normaali tilanne

    5. 5

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    6. 6

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    7. 7

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    8. 8

      Kun Nordea tulee, miten käy talletussuojan?

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    3. 3

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    8. 8

      Analyytikko: Roviosta tulee uusi kansanosake – ”Nokia kuihtumassa tylsäksi ja kasvuttomaksi”

    9. 9

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää