Suomelta meni turvallisen maan maine

Suomi nousi kansainvälinen arvokuljetusyhtiön riskiluokitustilastossa vaarallisten maiden joukkoon. Turun pankkiryöstö vei Suomelta lopullisesti turvallisen lintukodon maineen.
Suomen arvokuljetuksia hoitava kansainvälinen G45 Cash Service on antanut uudet maakohtaiset turvaohjeet. Turun pankkiryöstön jälkeen kuljetusyhtiö nosti Suomen riskitasoja ja määritteli Suomen turvattomaksi maaksi.

– Suomessa on tehty puolen vuoden aikana kolme ryöstöä, toimitusjohtaja Timo Sankari muistuttaa.

Yhtiöllä on toimintaa 64 maassa.

– Turun pankkiryöstön jälkeen nousimme turvallisuustilastoissa oikein reippaasti ja ohitimme Baltian ja itäblokin maat. Olemme maailman turvattomimpia maita Englannin, Ruotsin ja Kreikan jälkeen.

G45 Cash Service hoiti myös ryöstön kohteeksi joutunutta Turun arvokuljetusta.

Riskitason nosto tarkoittaa sitä, että arvokuljetusyhtiö on tiukentanut Suomessa turvamääräyksiä. Sankari ei kerro tarkempia yksityiskohtia uusista ohjeista. Yhtiö on joutunut pohtimaan muun muassa kuljetettavien rahamäärien suuruutta ja kuljettajien turvallisuutta.

Arvokuljetusryöstöt Pohjoismaissa

Tanska      
2000    16 
2001    10
2002    43
2003    42
2004     1
2005     0
Ruotsi
2000    70
2001    72
2002    63
2003    38
2004    37
2005    42
Norja
2000    9
2001    2
2002    8
2003    5
2004    0
2005    0
Suomi
2000    0
2001    0
2002    4
2003    0
2004    0
2005    0

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    5. 5

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    6. 6

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    10. 10

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    10. 10

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää