Nespresso ryntää Suomen kahvimarkkinoille

Maailman suurin elintarvikeyhtiö Nestlé aikoo hyökätä tänä vuonna tarmokkaammin Suomeen. Nestlén markkinoinnista ja Nespresso-tuotteista vastaava ruotsalainen Lars Olofsson sanoi Taloussanomille yhtiön tiedotustilaisuudessa, että Nestlé on aloittanut Pohjoismaissa Nespresson myynnin omista putiikeistaan jo Ruotsissa ja Tanskassa.
– Nyt laajennamme Suomeen. Tunnen Suomen kahvimarkkinat Nestlén Pohjoismaiden johtajuuden ajoiltani ja tiedän, että suomalaiset juovat hyvää Pauligin kahvia.

Nespresso on Nestlén menestyksekkäimpiä tuotemerkkejä ja tekee lähes 1,2 miljardin frangin eli noin 800 miljoonan euron liikevaihdon, mikä oli 42 prosenttia toissa vuotta enemmän.

Nespresson kahvikapseleita voi tilata internetin kautta myös Suomessa. Kahvikapseleja tilaa Nespresson omiin kahvinkeittimiin yli kolme miljoonaa asiakasta maailmassa.

Suomen lisäksi Nespresso on perustamassa omia kahviloitaan espresson luvattuun maahan Italiaan.

Meillä on nyt 80 omaa kahvilaa maailmanlaajuisesti. Tämän vuoden loppuun mennessä perustamme 30 lisää, Olofsson kertoi.

Nespresso-kahvin keittämiseen tarvitaan erityinen espresso-keitin, joita Nestlé valmistuttaa eri kahvinkeittäjillä.

– Kaikki kahvikapselit valmistetaan Sveitsissä. Ensi vuonna meidän on laajennettava niiden tuotantokapasiteettia, sanoi Nestlén pääjohtaja Peter Brabeck Veveyssä lähellä Lausannea.

Nespressoa mainostaa maailmanlaajuisesti televisiossa ja lehdissä amerikkalainen näyttelijä George Clooney.

– Valitsimme hänet monista näyttelijöistä, koska halusimme tähden, jolla on puhdas menneisyys ja jolla on sanomaa ja karismaa, mutta joka on vaatimaton. Clooney tuli tv-mainoksen nauhoitukseen omalla autollaan. Spotti nauhoitettiin Los Angelesissa. Jatkamme hänen kanssaan yhteistyötä, Olofsson kertoo Clooneystä, joka ei kuulemma laskuttanut tähtitieteellisiä summia Nespressolle esiintymisestään.

Seksikäs seksisymboli asetti vain erityisehtoja mainoksensa sanomalle. Hän sanoo Nespresso-sanan vain kerran ja klassiseksi lausahdukseksi on jo muodostunut hänen tokaisunsa: Nespresso, what else?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      Olisiko useampi Siwa tai Valintatalo voinut mennä kaupaksi? ”Kykeneviä ostajia ei ollut”

    5. 5

      Helsingin pörssiin tungosta: taas uusi yhtiö listautumassa

    6. 6

      Reipas ralli jatkuu pörsseissä – pankkiosakkeet pomppasivat

    7. 7

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    8. 8

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    5. 5

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    6. 6

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    9. 9

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    10. 10

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää