Ruotsin Odell: TeliaSoneran myynnistä sovitaan Suomen kanssa

Suomessa vierailevan Ruotsin finanssimarkkinaministerin Mats Odellin mukaan Ruotsin valtio ei aio kiirehtiä valtionomistusten myynnissä, vaan mahdollisia ostajaehdokkaita syynätään tarkkaan. Esimerkiksi TeliaSoneran tapauksessa myynti tapahtuu yhteistyössä yhtiön toisen suuren omistajan eli Suomen valtion kanssa.
Toimimme tiiviissä yhteistyössä ja informoimme toisiamme, emmekä vain informoi vaan pyrimme neuvotteluilla löytämään yhteisen ratkaisun, Ruotsin finanssimarkkinaministeri Mats Odell sanoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Ruotsin hallituksen esitys omistusten myynneistä annetaan ensi viikolla valtiopäiville. Hallitus aikoo vähentää omistuksiaan yhtiöissä 150 miljardin kruunun arvosta seuraavan kolmen vuoden aikana.

– Tämä on meidän ohjelmamme, mutta meillä ei ole sen kanssa mitään pakottavaa kiirettä, Odell sanoi. Hänen mukaansa pikaiseen myyntiin ei ole myöskään mitään ideologista tarvetta. Yhtiöille pyritään löytämään mieluummin näille strategisesti sopivat ostajat, jotka kehittävät yhtiöitä edelleen.

Odellin mukaan Suomella on ehkä varovaisempi ote yksityistämiseen. Tämä on tullut esille pohdittaessa TeliaSoneran omistuksen yksityistämistä. Suomen valtio omistaa edelleen yhtiöstä 13 prosenttia ja Ruotsi noin 45 prosenttia.

– On hyvin hedelmällistä, että voimme toimia yhteistyössä ja tutustua toistemme näkökulmiin, sanoi kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Reipas ralli jatkuu pörsseissä – pankkiosakkeet pomppasivat

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    5. 5

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    6. 6

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    7. 7

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    8. 8

      OP ja Fortum rakentavat yhdessä latauspisteitä sähköautoille

    9. 9

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    10. 10

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    8. 8

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    9. 9

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    10. 10

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää