Nasdaq: HP takoi rahaa

Julkaistu:

Teollisuusosakkeet kallistuivat vain aavistuksen, mutta silti Dow Jones -indeksi takoi uudet ennätyslukemat. Tekno-osakkeita kuvaava Nasdaq kohosi reippaasti, kun ostajat palasivat puolenpäivän aikaan pörssiruutujen ääreen. Osakevaihto yltyi kuitenkin 2,25 miljardiin kappaleeseen, vaikka osakkeiden todelliset myyjät ovat vähissä.
Muistivalmistaja SanDisk ilmoitti vähentävänsä työvoimansa määrää kymmenellä prosentilla ja säätävänsä ylimmän johdon palkkoja kompensoidakseen muistipiirien hinnan roimaa laskua. SanDiskin osake kohosi pörssissä prosentin. Hewlett-Packardin myynti ja tulostahti ylittivät analyytikoiden ennusteet. Samalla yhtiön ennuste kuluvalle tilikaudelle ylitti markkinaennusteet.

HP:n osake ei ehitnyt pörssipäivän kuluessa reagoimaan uutiseen, joten HP ehti kallistua päivän päätteeksi liki prosentin. Jälkikaupassa sijoittajat myivät HP:ta 'sell the news' -taktiikan mukaisesti, ja osake liukui reilun prosentin.

Nasdaq-100-listan kaksi eniten noussutta osaketta löytyi satelliittiradioalalta. XM Satellite Radio Holdings kallistui 10,2 prosenttia ja Sirius Satellite Radio 6,0 prosenttia, sillä yhtiöt fuusioituvat toisiinsa kuluja leikatakseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    2. 2

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    3. 3

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    4. 4

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    5. 5

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    6. 6

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    7. 7

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    8. 8

      Aktia: Suomen talouskasvu vaatii nyt uusia rakennuspalikoita

    9. 9

      Uusi pankki yrittää Suomeen – norjalainen Monobank toimii vain netissä

    10. 10

      Suomen ensimmäinen sähkölautta starttaa juhannuksena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    9. 9

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    10. 10

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää