Nordström vetää viimeisen kerran Nordean tulosinfon

Julkaistu:

Pankkikonserni Nordea julkistaa loka–joulukuun tuloksensa ja viime vuoden tilinpäätöksensä keskiviikkona. Viimeistä kertaa tuloksen esittelee konsernijohtaja Lars G. Nordström.
Nordean nykyinen konsernijohtaja Lars G. Nordström jää eläkkeelle huhtikuussa. Hän on muokannut fuusioiden tuloksena syntyneestä Nordeasta yhtenäisen pohjoismaisen pankin. Nordströmin seuraaja on tanskalainen Christian Clausen, Nordean varallisuudenhoito- ja henkivakuutusliiketoiminnan johtaja.

SME Direktin keräämässä ennusteessa Nordean liikevoiton ennakoidaan kasvaneen loka–joulukuussa keskimäärin 827 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 748 miljoonasta eurosta. Ennuste on koottu 24 analyytikon arvioista.

Analyytikot arvioivat, että osakekohtainen tulos on keskimäärin 0,24 euroa, kun se oli edellisvuonna vastaavaan aikaan 0,20 euroa.

Analyytikkojen mukaan rahoituskate paranee keskimäärin 997 miljoonaan euroon edellisvuoden 933 miljoonasta eurosta. Palkkiotuotot puolestaan kasvavat keskimäärin 537 miljoonaan euroon vertailukauden 529 miljoonasta eurosta.

Analyytikot odottavat Nordean maksavan osinkoa viime vuodelta keskimäärin 0,40 euroa osakkeelta eli viisi senttiä edellisvuotta enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      EKP pelkää euron vahvistumista

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Antti Neimala Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    2. 2

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    5. 5

      Lakan jättisato johti poikkeukselliseen pyyntöön: Ostakaa marjaa ja myykää mahdollisimman halvalla

    6. 6

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    7. 7

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    8. 8

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    9. 9

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    10. 10

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    7. 7

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Autoilija hämmästyi: Liikennevakuutuksen täysbonus nosti vakuutuksen hintaa

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää