Yritykset valmiita rahoittamaan huippuyliopistoa

Elinkeinoelämä näyttää vihreää valoa opetusministeri Antti Kalliomäen ehdotukselle siitä, että myös elinkeinoelämä osallistuisi uuden huippuyliopiston rahoitukseen. Vaatimuksena on kuitenkin lahjoitusten verovapautta koskevien rajojen korottaminen tai poistaminen, sanoo johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän Keskusliitosta.
Maanantaina jätetty selvitys ehdottaa, että Teknillinen korkeakoulu, Helsingin Kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu tulisi yhdistää huippu-yliopistoksi.

Huippuyliopistoon käytettävät varat tuplattaisiin valtionavustuksella noin 340 miljoonaan euroon vuoteen 2012 mennessä. Yhdistymisen myötä syntyvä yliopisto säätiöitäisiin ja se aloittaisi toimintansa 2009.

Opetusministeri Antti Kalliomäki (sd.) pitää huippuyliopiston rahoitusmallia Suomessa uutena. Rahoitusta pitäisi tulla myös yrityksiltä.

– Toteutuminen edellyttää ehdottomasti, että myös elinkeinoelämä lunastaa mukaan tulollaan hankkeen valmistelua tukeneet kannanottonsa, Kalliomäki sanoi maanantaina puheessaan.

Kalliomäen mukaan kyse on myös siitä, voiko esimerkiksi valtion omaisuuden myynnistä ja osingoista saatavia tuloja käyttää säätiön peruspääoman rakentamiseen ilman, että se olisi poissa yliopistojen muista rahoitustarpeista.

Elinkeinoelämän keskusjärjestö EK sanoo, että tavoitteeksi asetettu huippuyliopisto vastaa elinkeinoelämän odotuksia.

Johtaja Timo Kekkonen EK:sta toteaa, että jos hanke etenee esitettyjen tavoitteiden mukaisesti, niin yritykset ovat valmiita tukemaan syntyvää yliopistoa.

– Jos tähän lähdetään, niin silloin pitää lähteä yhdessä, Kekkonen sanoo.

Kekkosen mukaan yrityksiltä tulevan rahoituksen suuruusluokasta ei voi vielä puhua mitään, kun mallitkin ovat vielä auki. Edellytyksenä elinkeinoelämän tuelle ovat muutokset lahjoitusten verotukseen.

Kekkonen sanoo, että tutkimukseen tehtävän lahjoituksen verottomuuden yläraja on nykyisin naurettavan pieni.

– Joko sitä merkittävästi korotetaan tai kokonaan poistetaan, Kekkonen kertoo ehdoksi.

Verohallinnon ohjeiden mukaan esimerkiksi yliopistoille annettavien lahjoitusten verovapauden yläraja on nykyisin 25 000 euroa saajaa kohden.

EK:n mukaan huippuyliopiston hallituksen ja rehtorin toimivaltaa on lisättävä ja säätiön hallitus muodostettava ulkopuolisista jäsenistä.

Kalliomäen mielestä maanantaina julkistetut yliopistojen kehittämishankkeet ovat merkittäviä avauksia suomalaisessa yliopistopolitiikassa. Opetusministeriö haluaa hänen mukaansa edetä kaikkien esitettyjen hankkeiden osalta.

Toiset selvitysryhmät ehdottavat esimerkiksi Turun yliopiston ja korkeakoulun yhteistyön tiivistämistä konsortiolla ja liittoyliopiston muodostamista Joensuun yliopistosta ja Kuopion yliopistosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää