Buscom matkaa norjalaisille

Julkaistu: , Päivitetty:

Joukkoliikenteen maksu- ja tiedonhallintajärjestelmiä kehittävän Buscom Oy:n myynti samalla alalla toimivalle norjalaisyhtiö Faralle vahvistui tänään, kun kauppa allekirjoitettiin.
Koko liiketoiminta siirtyy norjalaisille, mutta Buscomin toiminnot Suomessa jatkuvat itsenäisesti. Työntekijät siirtyvät yrityksen palvelukseen vanhoina työntekijöinä, ja toimitusjohtajana jatkaa Riku Niemelä.

Buscom on ollut 1980-luvun lopusta asti sykemittareistaan tunnetun Polar Electron omistuksessa. Kauppahinta maksetaan osaksi rahana, osaksi Faran osakkeilla.

- Buscomin myynti sopi meille, sillä haluamme keskittyä yhä enemmän ydinliiketoimintaamme. Ja nyt oli hyvä aika myydä, kun yritys on hyvässä kunnossa, Polar Electron Markku Eriksson katsoo.

Tiedotteen mukaan kauppa on otettu Buscomilla hyvin vastaan. Se, että omistaja toimii alalla, nähdään positiivisena asiana. Kaupan tuomista mahdollisista muutoksista Buscomin toiminnoissa tai tuotetarjonnassa on Riku Niemelän mukaan tässä vaiheessa vielä aikaista puhua.

- Yhdessä olemme vahva toimija, jolla on valmiit tuotteet ja volyymia toteuttaa isompiakin projekteja. Nyt saatiin aito yhteispohjoismainen lähtö Euroopan markkinoille, Niemelä sanoo.

Buscom Oy on vuonna 1986 perustettu oululainen joukkoliikenteen maksu-, informaatiotekniikka- ja tiedonhallintajärjestelmiä kehittävä ja valmistava yritys. Sen palveluksessa on kaksikymmentä henkilöä.

25 henkeä työllistävä Fara on paneutunut joukkoliikenteen rahastusjärjestelmiin ja listautui Norjan pörssiin viime vuonna. Faran pääpaikka on Trondheimissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    9. 9

      Tulevaisuusprofessori neuvoo, miten tekoälyn aiheuttama massatyöttömyys voidaan välttää

    10. 10

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää