Pörssihuhut nostavat puhelinosakkeiden hintoja

Julkaistu:

Puhelinyhtiöiden ja DNA:n käynnistämät yritysjärjestelyt ovat tehneet puhelinosakkeista haluttuja pelipapereita. Houkutusarvoa lisäävät markkinahuhut listautumisesta. Puhelinosakkeiden hinnat ovat nousseet lyhyessä ajassa reippaasti.
Myyntipyyntöjä näkyy paljon maakuntalehtien ilmoituspalstoilla. Puhelinosakkeille on paljon ottajia myös listaamattomien osakkeiden kauppapaikassa Privanet Pankkiiriliikkeessä.

– Hintapaineita on kuuden puhelinyhtiön osakkeisiin. Kaupankäynti alkoi selvästi vilkastua viikko sitten, kun tuli uutinen DNA:n ja puhelinyhtiöiden yritysjärjestelyistä. Sijoittajat ennakoivat mahdollista listautumista, Privanetin toimitusjohtaja Tuomas Siltala tulkitsee.

Yritysjärjestelyt liittyvät Päijät-Hämeen, Kuopion, Oulun, Lännen, Satakunnan ja Lohjan puhelinyhtiöihin. Kuusikko muodostaa yhteisen valtakunnallisen teleyhtiön. Samaan kokonaisuuteen liittyy DNA, joka on siirtymässä kokonaan kuusikon omistukseen.

Privanetissa esimerkiksi Päijät-Hämeen puhelinosakkeen arvo on viikossa tuplaantunut.

– Puhelinyhtiöissä on nähty aiemmin vastaavia yhden yön nousuja, kun on ennakoitu alan fuusioita. Näin on esimerkiksi käynyt, kun Sonera on ostanut maakunnan puhelinyhtiöitä, Siltala vertaa.

Vaikka hinta on pilvissä, puhelinosakkeet vaihtavat laiskasti omistajaa.

– Meillä osakkeissa on ollut normaali vaihtoväli. Ihmiset pitävät nyt kiinni omistuksestaan, Päijät-Hämeen Puhelimen toimitusjohtaja Arto Kaikkonen näkee.

Päijät-Hämeen Puhelimen osakkeet ovat entisiä jäsenkirjoja. Osakkeen omistajia on 60 000.

Osakepanttailu on vallalla myös Rauman ja Raision alueella vaikuttavassa Lännen Puhelimessa.
Toimitusjohtaja Tapani Mikolan havaintojen mukaan myyntipyyntöjä näkee entistä useammin lehtien palstoilla.

– Hinta on noussut lyhyessä ajassa merkittävästi. Jokin aika sitten näki alle tonnin ostoilmoituksia. Nyt osakkeen hinta on 1 700–1 800 euron paikkeilla.

Mikolan mielestä vanhojen tilaajaliittymien omistajat ovat oivaltaneet, että puhelinosake on hyvä sijoituskohde. Jos liittymästä on aikoinaan maksanut 500 euroa, siitä saa nyt jo lähemmäs 2 000 euroa. Lisäksi Lännen Puhelin on ollut reilu osingon maksaja.

– Viime vuoden keväällä maksoimme osinkoa 85 euroa. Syksyllä maksoimme lisäosinkoa vielä 63 euroa. Kaikki tämä on verotonta tuloa, Mikola ynnää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    3. 3

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    6. 6

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      Kuin bensaa ostaisi: Forssassa aloittaa myyjätön kauppa

    9. 9

      Tulevaisuusprofessori neuvoo, miten tekoälyn aiheuttama massatyöttömyys voidaan välttää

    10. 10

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    2. 2

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    3. 3

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    4. 4

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    7. 7

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    8. 8

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    9. 9

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    10. 10

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää