Yli miljoona asuntoa myymättä Yhdysvalloissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvalloissa viime vuonna puhjenneen asuntokuplan jälkimainingit vaivaavat yhä markkinoita. Asuntoja on myymättä yli miljoona kappaletta.
Toiveikkaimmat ovat ennustelleet, että asuntokauppa lähtisi jälleen nousuun kuluvan vuoden aikana.Yhdysvaltain keskuspankin Federal Reserven avomarkkinakomiteakin suhtautui viimeisessä kokouksessaan toiveikkaasti asuntomarkkinoihin.

Fedin mukaan olemassa on alustavia merkkejä tasaantumisesta. Kaikki eivät kuitenkaan usko piinan päättyvän aivan lähiaikoina. Sijoitusyhtiöt Merryll Lynch ja Goldman Sachs ovat arvioissaan synkempiä.

Myymättömiä asuntoja on tällä hetkellä yli miljoona eli niitä on vapaana 2,7 prosenttia asuntokannasta. Tavallisesti luku liikkuu 1-2 prosentin välillä.

Hinnat ovat pudonneet viimeksi kuluneen vuoden aikana eniten suurkaupunkien lähiöissä, jotka ovat kauimpana keskustasta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Noin 50 kilometrin päässä Washingtonista olevalla alueilla Virginian osavaltiossa hinnat ovat pudonneet yli 20 prosenttia. Aivan pääkaupungin kupeessa hintojen pudotus on ollut vain parin prosentin luokkaa.

Kauempana olevat asunnot ovat markkinoilla keskimäärin kolme kuukautta, lähempänä olevat asunnot myydään puolessa tästä ajasta. Tilanne on samanlainen myös Kaliforniassa, Los Angelesin ympäristössä.

Asuntomarkkinoiden mahdollisen piristymisen pitäisi näkyä markkinoilla varsin pian, sillä perinteisesti kauppa alkaa käydä helmikuun puolivälissä juhlapyhien ja kovimpien talvipakkasten jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Kiinalle toinen luottoluokituksen pudotus – paisuva velka lisännyt riskejä

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    6. 6

      Hallitus selvittää kolmen valtionyhtiön listaamista pörssiin – ”Nyt tarvitaan poliittista päätöksentekoa”

    7. 7

      Lännen Media: Posti on kiinnostunut saattohoidon järjestämisestä Turussa

    8. 8

      Suomeen suunnitellaan uutta 50 miljoonan euron datakeskusta

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Ruotsin suurin ammattiliitto aikoo jättää Nordean

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    2. 2

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    3. 3

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Nella, 16, johtaa pian Kotipizzaa – yhden päivän

    9. 9

      ”Hän sanoi hinnan ja ajattelin, että ei helkkari” – välittäjän arvio talosta järkytti Pakarisen pariskuntaa

    10. 10

      10 yleisintä syytä: näiden vuoksi työtön menettää tuet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    7. 7

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    8. 8

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    9. 9

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    10. 10

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    11. Näytä lisää