Sukeltajat tutkivat tankkerin vahinkoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Pohjakosketuksen saaneen tankkeri Propontiksen keulan painolastitankeissa on repeytymiä. Lisäksi aluksen oikealla sivulla on kaksi painaumaa. Sukeltajat tutkivat aluksen vaurioita yön aikana.
Potkureissa ja peräsimessä ei havaittu vaurioita, ja aluksen ohjausjärjestelmä toimii normaalisti. Asiasta kertoi Suomen ympäristökeskus.

Alus seisoo edelleen ankkurissa Suomenlahdella eikä vuoda. Tankkeri sai pohjakosketuksen perjantain vastaisena yönä.

Luokituslaitos vaatii, että aluksen lasti pitää purkaa turvallisuussyistä, ja asiasta annetaan myöhemmin tänään virallinen raportti. Sen jälkeen laivan varustamo päättää lastin myymisestä tai siirtämisestä toiseen alukseen.

Tämän päivän aikana siis selviää, tuodaanko laiva ankkuriin johonkin Suomenlahden satamaan, vai tyhjennetäänkö aluksen öljylasti merellä toiseen alukseen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Alus on ankkurissa keskellä Suomenlahtea noin 50 kilometriä Loviisan eteläpuolella. Laivalla on 25 hengen filippiiniläismiehistö ja kreikkalaispäällystö.

Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Merikarhu on haveripaikalla, ja siellä on myös toinen tankkeri, joka odottaa pääsyä Kilpilahden satamaan.

Kreikkalaisen Tsakos-varustamon tankkeri sai pohjakosketuksen Suomenlahden kansainvälisillä vesillä Suursaaren länsipuolella. Aluksen lastina on 100 000 tonnia raakaöljyä.

Neste Oil oli vuokrannut aluksen kuljetuksia varten kreikkalaisvarustamolta. Tankkeri on ankkurissa merellä ja odottaa omistajalta eli varustamolta päätöksiä jatkosta.

Koiviston satamasta (Primorskista) Venäjältä lähtenyt 250-metrinen tankkeri oli matkalla Pohjanmerelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    4. 4

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    5. 5

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    6. 6

      Onko Nordean tulo riski? Jyrki Katainen: EU:n talletus­suojakysymys näyttäytyy Suomessa toisessa valossa

    7. 7

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    8. 8

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    9. 9

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    10. 10

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    3. 3

      Kommentti: Suomen kilpailukykyä ei tuhonnut Sari Sairaanhoitaja – näin syntyi myytti holtittomista palkankorotuksista

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Valmetin tehtaalla 370 työntekijää lakkoon – johtaja: sain listan vaatimuksia

    6. 6

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    9. 9

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    10. 10

      15 maakunnan jättilista: Katso, onko sinulle töitä kotiseudullasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää