VM: Tulojen kasvu osin silmänlumetta

Julkaistu: , Päivitetty:

Finanssineuvos Sami Yläoutinen valtiovarainministeriön vakausyksiköstä kehottaa panemaan jäitä hattuun menosuunnitelmissa, vaikka valtion verotulot ovatkin kasvaneet mukavasti hyvän suhdannetilanteen takia. Verotulojen kasvu ei myöskään ole niin suurta kuin ensivilkaisu antaa ymmärtää.
Yläoutinen muistuttaa, että pysyviä menoja tai veronkevennyksiä ei voi rahoittaa kerta- tai suhdanneluontoisilla tuloilla.

 – Finanssipolitiikassa pitää ottaa kestävyysnäkökulma huomioon.

Taloussanomat kertoi valtion kylpevän verorahoissa. Muun muassa osinkotuottoa viime vuodelta tälle vuodelle on tulossa 1,5 miljardia euroa. Vaikka summa oli yhtä suuri viime vuonna, Yläoutinen varoittaa luottamasta osinkovirran pysyvyyteen.

– Ei ole mitään syytä olettaa, että tämä on kestävää.

Arvonlisäverotuottojen kasvu ei myöskään ole Yläoutisen mukaan sitä luokkaa, mitä kertavilkaisu antaa olettaa. Tammi- marraskuun arvonlisäverotuotto ei suinkaan kasvanut edellisvuodesta 15 prosenttia, vaan todellinen kasvu jää noin viiteen prosenttiin.

Vertailuluvut heittävät sen takia, että valtio ei enää tulouta Kelalle arvonlisäverotuottoja, jotka ovat olleet miljarditasoa.

Samasta teknisestä syystä johtuen myöskään valtion verotulot eivät Yläoutisen mukaan kasvaneet tammi- marraskuussa seitsemää prosenttia, vaan nelisen prosenttia.

– Se järjestelmämuutos sotkee tätä vertailua, Yläoutinen sanoo. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    2. 2

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    3. 3

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    4. 4

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    5. 5

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    6. 6

      EU aloittaa tutkinnan Bayerin Monsanto-kaupasta

    7. 7

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    8. 8

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    9. 9

      Norjan öljyrahasto tuotti ennätyspotin rahaa

    10. 10

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    4. 4

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    7. 7

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    8. 8

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    9. 9

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää