Tulokset esiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Mediatalotutkimuksen menestyjiä yhdistävät uudenlaiset tavat esittää asiakkaalle mainonnan konkreettisia tuloksia.


Isoimman harppauksen tutkimuksessa ylöspäin tekivät Yhtyneet Kuvalehdet ja SBS Finland, kun vastaajat sijoittivat yrityksiä sijoille 1-3. Kokonaan uusina listalle nousivat Bonnier ja Radio Nova. Viime vuonna hyvin pärjänneet Kauppalehti, Forma ja A-lehdet eivät nyt mahtuneet listalle lainkaan.

Eniten kärkisijoituksia sai Yhtyneet Kuvalehdet. Edellisvuoden kahden maininnan sijaan niitä ropsahti nyt yksitoista.

Vasta puolitoista kuukautta myyntijohtajan pallilla istunut Tomi Takanen ei osaa äkkiseltään sanoa erityistä syytä jättiharppaukseen. Hän on kuitenkin havainnut, että talon myyjät kouluttautuvat innokkaasti ja hakevat uudenlaisia toimintamalleja.

– Kaikki lähtee tehokkaasta sisäisestä organisoinnista, kun liikutaan suuren tuotepaletin kanssa hyvin erityyppisillä toimialoilla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Verkon merkitys mainosmediana on Takasen mukaan voimakkaassa nousussa myös Yhtyneissä. Tällä hetkellä sen osuus mediamyynnistä on kymmenisen prosenttia. Takanen uskoo, että se kipuaa lähivuosina noin 20 prosenttiin.




Muun muassa Kissiä ja Iskelmää pyörittävä SBS sai kehuja etenkin myyjistään. Myyntijohtaja Heidi Tammiruusu summaa salaisuudeksi koulutuksen, ammattitaidon ja yhteisen kulttuurin.

SBS on myös tuonut ensimmäisenä Suomessa markkinoille radion kontaktitakuun. Se tarkoittaa, että nyt kuulijamäärät voidaan todentaa samaan tapaan kuin tv:n puolella on tehty jo pitkään. Tätä Tammiruusu arvelee yhdeksi syyksi SBS:n hyvälle sijoitukselle.

– Jää asiakkaiden mieleen, kun tekee jotain ensimmäisenä. Muut radiot tulevat nyt perässä mukaan, ja se on tietysti toimialan kannalta positiivista, Tammiruusu sanoo.

MTV3:n valtti tutkimuksessa oli vahva yrityskuva. Myyntijohtaja Risto Wibom uskoo sen johtuvan tulosten ympärillä käydystä keskustelusta.

Ruudussa on pyörinyt konkreettisia menestystarinoita, joissa on kerrottu esimerkiksi Aker Yardsin onnistuneesta tv-kampanjasta: se toi yhtiölle tavoitteisiin nähden kolminkertaisen määrän laivanrakentajia.

– Mainonnalta saa ja pitää odottaa konkreettisia tuloksia pitkäjänteisen brändinrakentamisen ohella, Wibom sanoo.

Aiemminkin hyvin pärjännyt Nelonen oli nyt kakkosena sekä yritysominaisuuksia että yhteyshenkilöiden ominaisuuksien arvioitaessa. Myyntijohtaja Pia Kalstan mukaan taustalla on vuosien työ, panostus henkilöstön koulutukseen ja tiimityöskentelyn kehittämiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    2. 2

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    3. 3

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    4. 4

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    5. 5

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    6. 6

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    7. 7

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    8. 8

      Uber vetoaa viranomaisiin Lontoon ahdingossaan: ”Voisimme istua alas ja korjata tilanteen”

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    4. 4

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    5. 5

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    6. 6

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    7. 7

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää