Järjestelykulut painoivat Finnairin tappiolle

Finnairin kasvatti viime vuonna liikevaihtoaan, mutta tulos ennen veroja oli 14,7 miljoonaa euroa tappiolla. Finnairin mukaan tulosta painoivat suuret rakennejärjestelyistä aiheutuneet kulut. Myös kallis polttoaine kiusasi.


Finnairin toimitusjohtaja Jukka Hienosen mukaan viime vuosi jääkin tuloksen puolesta Finnairilla "välivuodeksi".

– Olemme kirjanneet viime vuodelle poikkeuksellisen suuret rakennejärjestelyistä aiheutuneet kulut, joten vuosi 2006 jää Finnairin tuloskehityksessä välivuodeksi liikevaihdon kasvusta ja matkustajakäyttöasteen paranemisesta huolimatta, Hienonen sanoi tiedotteessa.

Tulosta painoi myös voimakas polttoaineen hinnan nousu. Finnarin polttoainekulut olivat viime vuonna liki kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin.

Suurin osa viime vuoden 15 miljoonan euron järjestelykuluista kohdistui lentotoimintapalveluihin.

– Työ tappiollisten toimintojemme karsimiseksi jatkuu tänä vuonna. Erityinen huomio kiinnittyy lentotoimintapalveluihin, Hienonen jatkoi.

Finnair hakeekin maapalveluja tuottavalle Northportille omistus- tai kumppanuusjärjestelyjä.

Matkustajaliikennettä Finnair tarjosi viime vuonna 3,5 prosenttia enemmän ja samaan aikaan kysyntä kasvoi seitsemän prosenttia. Matkustajakäyttöaste nousikin Finnairin mukaan 75 prosenttiin.

– Kysyntä on terveessä kasvussa ja keskihinnan kehitys kaukoliikenteessä on menossa hyvään suuntaan, Hienonen kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Nyt tarkkana, jopa tonnien erot henkivakuutuksissa

    10. 10

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    9. 9

      Eduskunta hyväksyi taksiliikenteen avaamisen kilpailulle

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    11. Näytä lisää