Ruotsalainen eCare yhdistyi Mawelliin

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalainen terveydenhuoltoon ohjelmisto- ja palveluratkaisuja kehittävä Mawell ja ruotsalainen ohjelmistoyritys eCare yhdistyivät helmikuun alussa.

Tiedotteen mukaan yhtiöiden tuotteet ja toiminnot täydentävät toisiaan ja muodostavat yhdessä ohjelmistoyrityksen, joka tarjoaa kattavan tuotepaletin terveydenhuollon markkinoiden kysytylle ja nopeasti kasvavalle sektorille.

Mawellin tuotteet ovat valmiita vientituotteita, joilla on lisäarvoa esimerkiksi sisätautien tai silmätautien alueella.

- Markkina-asemamme on vankka Pohjoismaissa ja Euroopassa ja tavoitteenamme on kasvaa oman segmenttimme markkinajohtajaksi näillä alueilla. Lisäksi tähtäämme entistä voimakkaammin globaaleille markkinoille, Mawellin toimitusjohtaja Tero Silvola linjaa.

- Tavoitteenamme on tuottaa toimialalle aitoa lisäarvoa saumattomalla integraatiolla, tietoturvalla ja potilasturvallisuudella.

Yhdistymisen jälkeen yhtiön nimi on Mawell Oy ja sen pääkonttori sijaitsee Suomessa. Silvola jatkaa yhdistyneen Mawellin toimitusjohtajana.

Mawellin palveluita hyödynnetään erityisesti lääketieteellisessä kuvantamisessa, neuvontapalveluissa sekä terveydenhuollon hoitoketjujen kehittämisessä. Mawellin tuottamien neuvontapalveluiden piirissä on yli kaksi miljoonaa suomalaista, ja yhtiön tuotteita on käytössä kaikissa suomalaisissa yliopistollisissa sairaaloissa. Mawell työllistää Suomessa noin sata.

ECaren tuotteiden pohjana on potilasturvallisuuteen liittyvä akateeminen tutkimus. Yhtiön laajimmalle käyttöön levinnyt tuote, Feedback-ohjelmisto, perustuu tutkimukseen, jonka mukaan yleisin potilasturvallisuutta vaarantavan tekijä radiologiassa on inhimillisestä tulkintavirheestä, järjestelmävirheestä, puutteellisista kliinisistä potilastiedoista tai puuttuvista aiemmista tutkimuksista johtuva virheellinen tulkinta.

Tutkimuksen pohjalta eCare kehitti ratkaisun, joka seuraa ja raportoi poikkeavasta tulkinnasta ja parantaa siten potilasturvallisuutta. Feedback-ohjelmisto on tulevaisuudessa osa Mawell M7 -ratkaisua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    4. 4

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    11. Näytä lisää

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää