UPM palasi kymppikerhoon

UPM sai kaupaksi viime vuonna papereitaan, puutuotteitaan ja tarralaminaattejaan 10 miljardin euron arvosta. Yhtiö oli edellisen ja ainoan kerran kymppikerhossa vuonna 2002.
Metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen myhäili tyytyväisyyttä esitellessään torstaina yhtiön viime vuoden tulosta.

Kaikkien liiketoimintaryhmien kannattavuus on kääntynyt kasvuun vuosien tarpomisen jälkeen.

UPM:n voitto ennen veroja nousi 367 miljoonaan euroon edellisen vuoden 257 miljoonasta eurosta.

Pesonen tunnusti kuitenkin, että yhtiö on edelleen jäljessä kannattavuustavoitteitaan, mutta suunta on selvästi ylöspäin.

Pesonen oli erityisen tyytyväinen vuoden viimeiseen neljännekseen. Voikkaan tehtaan sulkemisen vaikutus alkoi näkyä syksyllä sen jälkeen, kun yhtiö sai yt-neuvottelut päätökseen kesällä.

Voikkaan kylmä logiikka on, että tuotannon siirtäminen kannattavammille koneille parantaa koko yhtiön tulosta. Alalla on ylikapasiteettia, jonka purkaminen myös edesauttaa koko metsäteollisuuden toipumista vuosien korpivaelluksestaan.

Pesonen luonnehti viime vuotta käännekohdaksi yhtiölle. Kustannusjahdin on määrä tuottaa tänä vuonna 110 miljoonan euron säästöt. Yhtiö luottaa siihen, että tavoitteena olevat 200 miljoonan euron vuotuiset säästöt on saavutettu vuonna 2009.

Säästöohjelman rinnalla kulkee myös UPM:n investointiohjelma, Pesonen muistutti. Yhtiö tavoittelee investoinneilla tehokkuuden lisäämistä. Suurin hanke on meneillään Kymin tehtaalla aivan Voikkaan vieressä.

Kaiken kaikkiaan UPM odottaa tuloksensa parantuvan edelleen tänä vuonna.

Pesonen arvioi, että papereiden keskihinnat nousevat jonkin verran kuluvalla vuosineljänneksellä. Toimitussopimukset ovat kuitenkin aiempaa lyhyempiä, eikä yhtiö ennakoi pitemmän ajan hintakehitystä.

Viime vuoden hintakehitys oli sekalainen. Sanomalehtipaperin hinta nousi selvästi kaikkialla, mutta muissa paperilaaduissa hinnat olivat Euroopassa lievästi miinuksella ja Yhdysvalloissa plussalla.

Myös kysyntänäkymät ovat myönteisiä lukuunottamatta Pohjois-Amerikkaa. Kaukoitä vetää paperia, mutta alueelle on nousemassa kovaa vauhtia uutta kapasiteettia. UPM ei ole kekkereissä osaton, vaan yhtiön Changshun tehtaan kakkoskone on aloittanut hienopaperin syytämisen markkinoille.

Metsäteollisuuden yleisenä ongelmana on, että paperin hinta ja kysyntä ovat pitemmällä aikavälillä pikemminkin laskussa kuin nousussa. Samaan aikaan monet ulkoiset kustannustekijät, kuten energia, raakapuu ja työ, kallistuvat.

Pesonen arvioi UPM:n "kustannusinflaation" olleen viime vuonna 1-2 prosenttia. Hän ennakoi kustannusten kasvavan samaa tahtia tänä vuonna.

Omien sisäisten kustannusten leikkaaminen on näin ollen kannattavuuden ehto. Toinen keino olisi nostaa tuotteiden jalostusastetta, mutta tuloksia on toistaiseksi näkynyt vähän suomalaisessa metsäteollisuudessa.

Pesonen huomautti kuitenkin ohimennen, että UPM:n tarrayksiköstä Raflatacista on jo kasvanut miljardiyhtiö. Raflatacin tuotteita ovat muun muassa erilaiset älytarrat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Euroja on enemmän kuin ikinä – jos summa olisi Suomella, valtion rahoitus olisi turvattu vuosisadoiksi

    2. 2

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    3. 3

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    6. 6

      Venäjän keskuspankki laski ohjauskorkoaan odotettua enemmän

    7. 7

      Pörssiin pyrkivän autokauppias Kamuxin arvo selvisi

    8. 8

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    9. 9

      Inflaatio kiihtyi jo lähelle tavoitetta euroalueella

    10. 10

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Stockmann päästää asiakkaat katolle – vanhasta tupakkapaikasta tehdään hulppea terassi

    3. 3

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Tällainen on Helsinki-Vantaan lentoaseman uusi ”sauna-bussi”

    6. 6

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    9. 9

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää