Basware kohensi selvästi vuoden lopussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ohjelmistoyhtiö Basware paransi tulostaan ja kasvatti liikevaihtoaan neljännellä neljänneksellä edellisvuodesta. Tälle vuodelle yhtiö ennakoi reipasta kasvua.
Baswaren loka-joulukuun tulos ennen veroja harppasi 1,8 miljoonaan euroon, kun edellisvuonna vastaavaan aikaan yhtiön tulos oli oikaistujen lukujen mukaan 0,1 miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos kiri 0,05 euroa voitolle, kun vertailukautena yhtiö teki tappiota 0,04 euroa osakkeelta.

Liikevaihto kasvoi viimeisellä neljänneksellä 53 prosenttia 16,5 miljoonaan euroon edellisvuoden 10,8 miljoonasta. Liikevoittoprosentti kohentui 10,9 prosenttiin vertailujakson 0,9 prosentista.

Koko vuoden tulos yli kaksinkertaistui 8,3 miljoonaan euroon edellisvuoden oikaistusta 3,6 miljoonasta. Osakekohtainen tulos parani 89 prosenttia 0,24 euroon. Liikevaihto kasvoi 44 prosenttia 60 miljoonaan euroon.

Baswaren liikevoitto heikkeni tammikuun puolivälissä annetun tulosvaroituksen mukaisesti 8,3 miljoonaan euroon. Aiemmin sen oli ennakoitu nousevan noin 9,3 miljoonaan euroon.

Tänä vuonna Basware odottaa liikevaihdon kasvavan 15-20 prosenttia viime vuodesta ja liikevoiton olevan 10-15 prosenttia liikevaihdosta. Kasvua ja markkinan laajentamista Basware aikoo hakea edelleen yritysostoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    4. 4

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    5. 5

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    6. 6

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    7. 7

      Uusi arvio: Näin rikas Putin todella on

    8. 8

      Samsung paransi tulostaan, puhelinmyynti takkuaa

    9. 9

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    10. 10

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    6. 6

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    9. 9

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    10. 10

      Nokian osake kallistui ennen torstain tulosjulkistusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    9. 9

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    10. 10

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    11. Näytä lisää