Ahneimmat pettyivät Googlen myyntiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Hakukonegorilla Google Inc. raportoi torstain vastaisena yönä odotuksia pienemmästä myynnin kasvusta neljännellä neljänneksellä. Loistotuloksesta huolimatta hätäisimmät sijoittajat äänestivät dollareillaan, ja yhtiön osakkeen kurssi luisui jälkikaupassa enimmillään 5,6 prosenttia.
Googlen myynti oli päätösneljänneksellä 2,23 miljardia dollaria eli tasan linjassa analyytikoiden 2,2 miljardin dollarin myyntiodotusten kanssa, Bloomberg kirjoittaa. Näissä luvuissa on mukana vain Googlen omien sivustojen myynti.

Reuters käsittelee lukuja vähän eri tavalla ja ottaa mukaan myös Googlen kautta kumppanuussivustoille ohjatut myyntivirrat. Näin laskettuna myynti kasvoi 67 prosenttia ja oli 3,21 miljardia dollaria. Tämäkin luku oli Reutersin analyytikoiden odotusten mukainen.

Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan joidenkin sijoittajien toiveet olivat vieläkin korkeammalla ja näille Googlen toteutunut myynti kasvaneine ilmoitustuloineen saattoi tuntua hienoiselta pettymykseltä.

Nettotulos melkein kolminkertaistui ja pomppasi 1,03 miljardiin dollariin vuoden takaisesta 373,2 miljardista dollarista. Osakekohtainen tulos kipusi 3,29 dollariin vertailujakson 1,22 dollarista.

Kertaeristä kuten osakeoptioiden kustannuksista putsattu tulos oli 3,18 dollaria, kun Bloombergin analyytikot olivat ennustaneet 2,91 dollarin tulosta.

Toimitusjohtaja Eric Schmid (51) voi syystäkin olla tyytyväinen Googlen omien sivustojen ilmoitustulojen kasvuun. Mainostulot kasvoivat 80 prosenttia ja olivat lähes kaksi miljardia dollaria. Samaan aikaan Googlen nettikumppaneiden mainostulot kasvoivat hitaampaa, 50 prosentin vauhtia.

Schmidin mukaan Google jatkaa mainosohjelmistojensa kehittämistä, jotta ilmoitukset houkuttelisivat tulevina vuosina yhä enemmän klikkauksia.

Google puolusti markkinajohtajuuttaan

Yhtiön hallitseva markkinaosuus kesti hyvin Euroopassa, jossa Google pitää monilla tärkeillä markkinoilla selvää johtoasemaa yli 70 prosentin osuuksilla. Tällaisia tärkeitä maita ovat muiden muassa Ranska, Saksa ja Iso-Britannia.

Tutkimusyhtiö ComScore Networks Inc:n tietojen mukaan Googlen osuus Yhdysvaltain hakumarkkinoista oli vuoden lopussa 47 prosenttia eli seitsemän prosenttiyksikköä vuoden takaista korkeampi.

Kilpaileva Yahoo! Inc. menetti prosenttiyksikön 28 prosentin osuudellaan. Microsoftin siivu oli 11 prosenttia eli kolme prosenttiyksikköä vuoden takaista alhaisempi, ComScore arvioi.

Vaikka Googlen kustannukset YouTuben 1,6 miljardin dollarin arvoisine hankintoineen ja tietotekniikan investointeineen ovat selvästi kohoamaan päin, pitivät monet investointipankit silti yhtiön viime yönä julkistamia tunnuslukuja vaikuttavina.

Myös toimitusjohtaja Schmid sanoo, että yhtiön pitää jatkaa investointejaan sekä teknologiaan että henkilöstöön, jos se mielii pysyä vahvassa kasvussa. Viime neljänneksellä Google palkkasi melkein 1 300 uutta työntekijää, mikä kohotti henkilöstömäärän lähes 10 700 palkolliseen.

Sijoittajat herkällä tuulella

Hienoinen myyntipettymys heijasteli eräiden sijoittajien tuntoja Nasdaqissa varsinaisen kaupankäynnin päätyttyä. Googlen osakkeen kurssi lipesi enimmillään 5,6 prosenttia 473,21 dollariin heti tuloksen julkistamisen jälkeen. Lopulta kurssi tokeni 494,80 dollariin.

Varsinaisessa kaupankäynnissä päätöskurssi oli 501,50 dollaria, mikä kuvasi hyvin markkinoiden Googleen lataamia odotuksia. Tänä vuonna eli tammikuun aikana kurssi on kohonnut lähes yhdeksän prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    2. 2

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    3. 3

      Ovessa lappu ”työterveydessä”, oikeasti istui pari tuntia kampaajalla – näin lorvailee myyntitykki, virkamies ja hoitaja

    4. 4

      Näin koulutus näkyi palkoissa – ero liki 1 000 euroa kuussa

    5. 5

      H&M joutuu laskemaan hintoja – vaatevarastot paisuivat yllättäen 27 %

    6. 6

      EU-komissio haluaa helpottaa eläkesäästämistä – tuo markkinoille uuden tuotteen

    7. 7

      Jolla-pomo uudesta bisneksestä: Rahaa maailmassa on ihan riittävästi

    8. 8

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    9. 9

      Miten käy työterveyshuollon? Tässä 3 vaihtoehtoa

    10. 10

      Ilmarinen: Kaikki asiakkaat hyötyvät yhdistymisestä, Eteran asiakkaat aluksi enemmän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    2. 2

      Lääkärit ihmeissään nykynuorten menosta: Sairauslomalle pitää päästä ”kissan kuolemasta”

    3. 3

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    4. 4

      Asiantuntija: Kyberiskun lunnasvaade on hämäystä – yritys peittää valtion osallisuus

    5. 5

      Tekaistuja alennusprosentteja ja vertailuhintoja – urheiluketjut saivat 100 000 euron uhkasakot

    6. 6

      Työeläkeyhtiöt Ilmarinen ja Etera yhdistyvät – karsivat päällekkäisiä toimintoja

    7. 7

      Näin koulutus näkyi palkoissa – ero liki 1 000 euroa kuussa

    8. 8

      TrumpFinland.com – miksi Trump varasi Suomi-osoitteen jo 2008?

    9. 9

      H&M joutuu laskemaan hintoja – vaatevarastot paisuivat yllättäen 27 %

    10. 10

      Terrori kiristää turvatoimia – suomalaisfirma keksi markkinaraon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien arvosta – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    9. 9

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    10. 10

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    11. Näytä lisää