Lämpöaalto nipisti Fortumin tulosjuhlaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Energiayhtiö Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius saa esitellä tänään kelpo lukemia. Yhtiö raportoi viime vuodelta edellistä tukevamman tuloksen, vaikka loppuvuoden tulos pieneni. Yhtiön hallitus esittää jaettavaksi viimevuotista suurempaa osinkoa.


Energiayhtiö Fortumin raportoima vertailukelpoinen liikevoitto oli viime vuonna 1,44 miljardia euroa. Lukema kasvoi kahdeksan prosenttia vuodesta 2005.




Osaketta kohden tulosta kertyi 1,22 euroa. Osakekohtainen tulos kasvoi yli viidenneksen.

Yhtiö ylitti tavoitteensa sijoitetun pääoman 12 prosentin tuotosta. Fortum laskee luvuksi viime vuodelta 13,4 prosenttia.

– Lyhyesti, vuosi 2006 oli Fortumille menestyksekäs, yhtiö tiivistää tiedotteessaan.

Vuoden liikevaihto oli 4,49 miljardia euroa.

Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto loka–joulukuussa pieneni odotetusti hieman, 20 miljoonaa euroa, ja oli 440 miljoonaa euroa.

Sähkön hinnannousun tulosvaikutusta loivensi kulujen kasvu, kun sähkön tuotanto painottui loppuvuonna kalliimpaan hiilivoimaan. Kuivuus pienensi vesivoiman tuotantoa loppukesällä, seisokit puolestaan ydinvoiman tuotantoa Ruotsissa.

Fortum Marketsin eli vähittäiskaupan toiminnallinen tulos oli viimeisellä vuosineljänneksellä tappiollinen. Hankintakustannukset pysyivät korkeina ja lämmin sää leikkasi kulutusta.

Osingoksi Fortumin hallitus esittää 1,26 euroa, eli enemmän kuin viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    2. 2

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    3. 3

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    4. 4

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    5. 5

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    6. 6

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    7. 7

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    8. 8

      EU:n komissio haluaa neuvotella Venäjän kanssa Suomen läheltä kulkevasta kaasuputkesta

    9. 9

      Ruotsin punavihreä hallitus suihkii yksityiskoneella 40 kilometrin matkaa

    10. 10

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    3. 3

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    4. 4

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    5. 5

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    6. 6

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    7. 7

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    8. 8

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    9. 9

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    10. 10

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää