Kultahype villitsee kalakauppaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ravintoloitsijat kinuavat kultakaloja. He ja kalakauppiaat pommittavat puhelimitse Saaristomeren Kalaa kultakirjolohen toivossa.


Puhelimet ovat soineet viime viikkoina ankarasti Uudessakaupungissa Saaristomeren Kalan konttorissa.

Puhelinrumban on aiheuttanut kultakirjolohi, joka tunnetaan paremmin kultakalana. Toimitusjohtaja Juhani Salmista lempinimi kismittää, koska kalalla ei ole mitään tekemistä akvaariokalojen kanssa – ei edes niiden suurten.

Kultakirjolohta ovat päässeet maistamaan vasta uusikaupunkilaiset, sillä muutama yksilö on ollut myynnissä Saaristomeren Kalan tehtaanmyymälässä.

Kultakirjolohi on hyvin näyttävä ja maistuu kirjolohta miedommalta. Se muistuttaa lähinnä nieriää.

Saaristomeren Kalan koko kultakirjolohen vuosituotanto on tällä hetkellä 20–30 000 kiloa. Yhtiön tavoitteena on lisätä sitä sataan tonniin vuosittain.

– Niin paljon kuin vain Saksasta mätiä saadaan.
Vaikka menekkiä tuntuisi olevan, kyse on pienen volyymin erikoisuudesta.

Kultakirjolohi on erittäin harvinainen kala myös Euroopassa. Sitä kasvattaa tiettävästi vain pari pientä laitosta Saksassa. Mätiä tuottavat emokalat ovat vieläkin harvinaisempia.

Suomalaiset kalat ovat maailman ainoat meressä kasvaneet yksilöt.

– Oli yllätys, että ne sopeutuivat Suomeen niin hyvin. Kaikki muut kasvattamot ovat lähdevesilaitoksia, joissa on talvella lämmin ja kesällä viileä vesi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    4. 4

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    3. 3

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää