EK ärähti Heinäluomalle eläkemaksusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Työmarkkinaosapuolten välit meinasivat tärveltyä eläkemaksun tasoa koskevasta kiistassa joulun alla. Elinkeinoelämän keskusliitto EK syyttää asiasta epäsuorasti valtiovarainministeri Eero Heinäluomaa (sd.), sillä maksunkorotus oli kirjoitettu budjettikirjaan ilman asianosaisten, palkansaajien ja työnantajien, päätöstä.
Johtaja Lasse Laatunen kuvaa maanantain Demarissa, miten työmarkkinaosapuolten neuvottelut eläkemaksusta olivat "partakoneen terällä" syksyllä 2006.

Laatusen mukaan epäluottamusta palkansaajien ja työnantajien välillä oli puolin ja toisin. Palkansaajat epäilivät työnantajien ajavan alas koko työeläkejärjestelmää, kun he vastustivat työeläkemaksun korotusta.

Työantajat taas olivat Laatusen mukaan käärmeissään siitä, että tel-maksun korotus oli jo kirjattu budjettikirjaan, vaikka asianosaiset, työnantajat ja palkansaajat, eivät olleet asiasta sopineet.

Laatusen mukaan ei riittänyt, että korotus oli kirjattu tälle vuodelle. Lisäksi VM esitti vuosittain jatkuvaa 0,2 prosenttiyksikön nousua.

– Sokea Reettakin näki, ettei VM ollut kyseistä mallia itse keksinyt. Kirjausten taustalla olivat olleet työeläkejärjestelmän aktuaarit ja järjestelmää lähellä vaikuttavat sosialidemokraattiset kummisedät.

Vaikka Laatunen ei osoittele asiassa nimeltä Heinäluomaa, on osoite selvä. Budjettiteksti on valtiovarainministerin peukalon alla.

Laatunen toteaa kirjoituksessaan, että työeläkemaksun nousuputken kiinnittäminen olisi ollut suuri poliittinen ja työmarkkinapoliittinen virhe.

– Sen myötä olisi hävinnyt eri osapuolten yhteinen intressi ja kiinnostus pitää järjestelmä hyvässä kunnossa.

Lopulta Kari Puron johtama työmarkkinakonklaavi teki kompromissin, että tel-maksu ei nouse tänä vuonna, vaan vasta ensi vuonna. Laatunen kuvaa ratkaisua sanomalla, että Puro sai veden maistumaan viiniltä.

Haikailut paremmasta eläkeindeksistä Laatunen kehoittaa lopettamaan. Nykyisestä taitetusta indeksistä luopuminen edellyttäisi vastapainoksi Laatusen mukaan eläketason alentamista. Laatusesta oikea indeksi olisi kuluttajahintaindeksi.

– Näin on useissa muissakin maissa.

Eläkkeellä olevien eläkkeitä tarkistetaan indeksillä, joka huomioi 80 prosentilla hintojen nousun ja 20 prosentilla ansiotason nousun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Melske Uberissa yltyy – hallituksesta lähti pitkäaikainen jäsen

    8. 8

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    9. 9

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    2. 2

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    3. 3

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    4. 4

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    7. 7

      Kesäbensan hinta putosi 7 vuoden pohjiin – listasimme halvimmat asemat

    8. 8

      Jopa miljardin dollarin kaupat – George Clooney myi tequilansa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Ihottumaa, kutinaa ja väsymystä – lentoyhtiön univormut liitettiin outoihin vaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Hobby Hallista tehty paljon ilmoituksia kilpailu- ja kuluttajavirastolle – toimitusjohtaja myöntää ongelmat

    3. 3

      Matka Espanjaan avasi silmät: Harri, 28, kasvattaa omaisuuttaan arjen säästökikoilla ja etenee kohti unelmaa

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Kovatuloisimpaan kymmenykseen pääsee 4 968 euron tuloilla – onko se paljon vai vähän?