Vattenfall etsii Suomesta yhä ostettavaa

Ruotsalainen valtion energiayhtiö Vattenfall etsii Suomesta yhä pienehköjä energiayrityksiä ostettavaksi.


Vattenfallin pääjohtaja Lars G. Josefsson sanoi Taloussanomille Davosin talouskokouksen yhteydessä valmistelevansa suomalaiskauppoja noin vuoden kuluessa.

– Kokemus on osoittanut, etteivät yrityskaupat synny nopeammalla tahdilla.

Vattenfall on jo Pohjoismaiden suurin lämpöyhtiö ja neljänneksi suurin sähköntuottaja.

Sähkön spot-hinnan Josefsson arvelee pysyvän lähivuosina noin 40 eurossa megawattitunnilta.
Vattenfall sai Davosissa reippaasti julkisuutta, kun liittokansleri Angela Merkelkin mainosti ruotsalaisyhtiön ajamaa maailmanlaajuista hiilidioksidipäästöjen kauppajärjestelmää.

Euroopan unionin jäsenmaissa käytiin kauppaa ilmanpäästöillä viime vuonna arviolta lähes 23 miljardin euron arvosta.

Josefsson kaavaili Taloussanomien haastattelussa, että tämä yhä kasvava kauppa vaatii uudet raamit toimiakseen tehokkaasti.

– Olisiko Maailman kauppajärjestöstä sellaiseksi, Josefsson heitti ilmaan idean.

-Joka tapauksessa päästökauppa vaatii yhä enemmän taustalukuja ja analyysejä.

Josefssonin mukaan oikean hinnan määrääminen kasvihuonepäästöille on tärkein ase lmastonmuutoksia vastaan taistelussa.

– Päästöille on saatava maailmanlaajuinen katto.
Davosin talouskokous päättyy sunnuntaina Sveitsissä. Ilmastomuutokset ja energia olivat viisipäiväisen kokouksen tärkeimpiä puheenaiheita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    8. 8

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    9. 9

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    10. 10

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää