Bensan hinta voi tippua alle 1,10 euron

Ysivitosta saa nyt keskimäärin 1,13–1,17 eurolla litra. Suomen Shellin myyntijohtaja ei yllättyisi, vaikka bensassa nähtäisiin lähiaikoina jopa 1,10 euron litrahintoja.


Viime päivinä autoilijat ovat voineet ajaa melkeinpä hymyillen bensa-asemille. Esimerkiksi ysivitosen hinta on pudonnut noin 1,13–1,17 euroon litralta. Viimeksi bensan hinta oli tällä tasolla keväällä 2005.

– Bensiinin hintaan vaikuttaa se, että euro on suhteellisen vahva dollariin nähden. Raaka-öljyn hinta on alemmalla tasolla ja sitten on tietysti se paikallinen hintakilpailutilanne. Nämä kaikki vaikuttavat yhdessä, toteaa Suomen Shellin Huoltamot-yksikön myyntijohtaja Olli Vesamaa.

Vesamaa muistuttaa, että raakaöljyn hinnan lisäksi myös kysynnän ja tarjonnan laki pätee bensa-asemilla. Kesää kohti hinnat tuppaavat nousemaan ja vastaavasti talvea kohden kysyntä pienenee.

Kesällä nähtiinkin bensassa huippuhintoja. Öljy- ja kaasualan tilastojen mukaan viime heinäkuussa kuluttajahinta oli 1,385 euroa litralta. Näistä luvuista ollaan siis tultu nyt liki viidennes alaspäin.

Bensaa sai perjantaina Polttoaine.net -verkkopalvelun mukaan Helsingissä muutamilla jakeluasemilla jopa 1,12 euron hintaan. Erityisen halpaa oli palvelun mukaan Kotkassa ja Porvoossa, jossa ysivitosen hinta oli pudonnut jo alle 1,10 euron.

Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton toimitusjohtaja Jarmo Nupposen mukaan tammikuun 15. päivä keskimääräinen bensiinin kuluttajahinta Suomessa oli 1,163 euroa litralta.

– Tämän reilun viikon aikana hinta on tullut vielä sentillä parilla alas. Kyllä se voi olla, että hyvinkin päästään 1,10 euroon litralta.

Samaa mieltä on Shellin Vesamaa.
– En ylläty, vaikka näkisin alle 1,10 hintoja.

Nupponen ei kuitenkaan usko, että bensan hinta laskisi yhteen euroon.

– Raakaöljyn tynnyrihinnan pitäisi mennä alle 40 dollarin, että tuollaisiin hintatasoihin päästäisiin.

Brent-raakaöljyn hinta oli perjantaina iltapäivällä 54,30 dollaria tynnyriltä. Kalleimmillaan raakaöljy oli viime vuoden heinäkuussa noin 79 dollaria barrelilta.

Raakaöljyn hinta voi laskea vielä jonkin verran, toteaa Nupponen.

– Jos tämä talvi jatkuu näin, ettei tule kovasti kylmempää, ja jos poliittinen tilanne on näinkin rauhallinen kuin se nyt on, niin ei se poissuljettua ole. En pidä mahdottomana, että keväällä mentäisiin alle 50 dollarin raakaöljyn hinnassa.

Hän kuitenkin varoittaa siitä, että kielteiset uutiset maailmalla voivat sitten hyvinkin nopeasti pysäyttää laskevan hinnankehityksen.

Bensan hinnassa reipasta laskua

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    2. 2

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    3. 3

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    4. 4

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    5. 5

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    6. 6

      Suvi-Anne Siimes erosi Liberan hallituksesta, tilalle Viron entinen presidentti

    7. 7

      Raisio siirtää välipalarahkojensa valmistuksen Virosta Suomeen

    8. 8

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    9. 9

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    6. 6

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    7. 7

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    8. 8

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    9. 9

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    10. 10

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää