TeliaSonera voitti Cukurovan oikeudessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Kansainvälisen kauppakamarin välitystuomioistuin on antanut päätöksen TeliaSoneran ja Cukurovan Turkcell-kauppaan liittyen. Päätös on Soneralle myönteinen.
Päätöksen mukaan TeliaSoneran ja Cukurovan välillä on vuonna 2005 syntynyt sitova osakkeiden kauppakirja, jolla Cukurova velvoitetaan myymään kaikki loput Turkcell Holdingin osakkeet TeliaSoneralle 3,1 miljardin dollarin käteisvastiketta vastaan (noin 2,4 miljardia euroa). Tämä kasvattaisi TeliaSoneran omistusosuuden 64,3 prosenttiin Turkcellissa.

Välitystuomioistuin toteaa, että Cukurova on velvollinen myötävaikuttamaan toimenpiteillään kaupan loppuunsaattamiseksi. Välitystuomioistuin pidättää itsellään päätäntävallan asiassa siihen asti, kunnes osapuolet ovat raportoineet toimenpiteistään kaupan loppuunsaattamiseksi.

Soneran mukaan välitystuomioistuin toteaa lisäksi, että vaikka Cukurova nyt noudattaisi sopimusta luovuttamalla osakkeet TeliaSoneralle, se ei vapauta Cukurovaa vahingonkorvausvelvollisuudelta, joka sille on mahdollisesti syntynyt transaktion loppuunsaattamisen viivästymisestä.

- Tietysti olen erittäin tyytyväinen päätökseen, joka on linjassa siihen mitä olemme koko ajan väittäneet, kommentoi TeliaSoneran toimitusjohtaja Anders Igel tuoreeltaan.

- Toivomme, että saatamme transaktion päätökseen Cukurovan kanssa, mutta vaikka osakkeiden kauppakirja on sitova, emme vielä tiedä, onko Cukurova halukas tai kykenevä siirtämään osakkeita TeliaSoneralle.

25.3.2005 tiedotettiin sopimuksesta, jolla Cukurova sopi myyvänsä kaikki loput Turkcell Holdingin osakkeet TeliaSoneralle. Nyt saatu päätös perustuu välitystuomioistuinmenettelyyn, jonka TeliaSonera aloitti Genevessä toukokuussa 2005 Cukurovaa vastaan sen jälkeen, kun Cukurova vetäytyi julkistetusta transaktiosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    2. 2

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    3. 3

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    7. 7

      Suomen Yrittäjät haluaa estää monopolit terveysalalla

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      HUS:n historian suurin sairaalahanke maksaa 280 miljoonaa – rakentajaksi SRV

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    6. 6

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    7. 7

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    8. 8

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    9. 9

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    10. 10

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Välittäjä: Kaksikerroksinen rivitalokoti sopii vain 42-vuotiaalle ostajalle

    11. Näytä lisää