Pikavipittäjiä uhkaa laki

Pikavippeihin saatetaan puuttua lainsäädäntötoimin, mikäli jo tehdyt toimet eivät saa lainamarkkinaa kuriin.
Tällä hallituskaudella esityksiä ei tule, mutta oikeus-, valtiovarain- sekä kauppa- ja teollisuusministeriö ovat käynnistäneet kansainvälistä tilannetta koskevan selvitystyön, joka tarvittaessa luo pohjan lainvalmistelulle. Selvityksen tekee Rahoitustarkastus.  

Harkittavana on muun muassa, että kulutusluottoja saisi myöntää vain rekisteröitynyt luotonantaja. Esimerkiksi kiinteistönvälittäjillä on nykyisin rekisteröintivaatimus.

Rekisteröintipakko edellyttää lakitason sääntelyä, koska kyseessä on elinkeinon harjoittamisvapauden rajoitus ja silloin tullaan perustuslain alueelle.

– Siksi sen täytyy olla tarkkarajaista ja täsmällistä, lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen oikeusministeriöstä sanoo.

Villiä pikavippitoiminta ei nytkään ole. Kummoisen mukaan toimijoita koskee niin kuluttajasuojalain säännökset kulutusluotoista ja rahoituspalveluiden etämyynnistä, tietosuojalaki sekä perintälaki, ja pikavipin myöntäjälle voidaan asettaa uhkasakon avituksella kielto jatkaa lainvastaista menettelyä.

Kummoinen muistuttaa, että pikavippitoimintaa valvotaan nyt tehostetusti. Valvontaviranomaiset katsovat, miten voimassa olevia säännöksiä noudatetaan.

Luotonantajan velvollisuutena on esimerkiksi tarkistaa, että luottoa ei haeta toisen nimissä.

– Jos luotonantaja ei pysty todistamaan, että hänellä on oikea henkilö käsissä, hänelle syntyy luottotappio.

Talouden hallinnon neuvottelukunta antoi suosituksen luotottajille ilmoittaa lainan todellinen vuosikorko silloinkin, kun laki ei siihen velvoita. Kuluttaja-asiamies seuraa suosituksen noudattamista.

– Tiedossa on, että ainakin pari yritystä on ryhtynyt noudattamaan suositusta, vaikka laki ei siihen velvoita, Kummoinen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Bonukset paisuivat – Alkon toimitusjohtaja tienasi viime vuonna liki 454 000 euroa

    6. 6

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    7. 7

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    8. 8

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    9. 9

      Valiokunnan puheenjohtaja: Uber joutuu hakemaan taksiluvat kuten muutkin

    10. 10

      Kahden kastin eläkeläiset: Toisten tulot pomppasivat, toisille 750 euroa kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    2. 2

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    3. 3

      Talvivaaran velkojien kärsivällisyys loppui: menot 400 000 euroa kuussa – ei tuloja

    4. 4

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    5. 5

      Lindström setvii sotkua: Yksityiset yritykset eivät haastattele työttömiä

    6. 6

      Professori vertaa Sipilän hallitusta Trumpiin: ”Tulee sutta ja sekundaa, haukkua ja parkua”

    7. 7

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    8. 8

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    9. 9

      Yksi kuva kertoo, miten asuminen kallistuu – näillä eläkeläisillä jo 44 % tuloista

    10. 10

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    2. 2

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    3. 3

      Kiinalainen verkkokauppa koukuttaa – Suvi, 28: ”Haluan, että minulle on koko ajan tulossa paketteja”

    4. 4

      ”Omat rahat menneet ja ehkä vieraatkin” – toimi näin, jos epäilet katalaa +44 -huijausta

    5. 5

      Wahlroos lahjoitti yli 60 miljoonan osakepotin perheenjäsenilleen – myi Sammon osakkeita yhden sentin hinnalla

    6. 6

      Uusi suomalainen nousi Forbesin miljardöörilistalle

    7. 7

      Bruce Oreck: Tätä Suomen suurinta ongelmaa Slush ja Supercell eivät ratkaise

    8. 8

      Autotehdas palkkaa yli tuhat – näin paljon he saavat palkkaa

    9. 9

      Mahdottomana pidetty suomalaiskeksintö saikin sijoituksen Japanista

    10. 10

      Sote-uudistus: Jopa 60 000 suomalaista voi saada tuhansia euroja kuukaudessa omaan käyttöön

    11. Näytä lisää